Suomalaisen yhteiskunnan valtajärjestelmän muutokset, joihin kuuluvat muun muassa Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin liittoon eli Natoon, Euroopan Unioniin, samoin suomalaisten yritysten kansainvälistyminen ja suomalaisessa kulttuurissa tapahtuneet muutokset moniarvoisempaan suuntaan kuvastavat paljolti rakenteellisen vallankäytön muutoksia.
Rakenteellisen vallankäyttö EU-Suomessa –> EU-laki ja Suomen laki ovat toisiinsa kytköksissä, koska Suomi on sitoutunut noudattamaan EU-oikeutta osana jäsenyyttään. EU-oikeus koostuu –> eri säädöksistä, asetuksista ja direktiiveistä, jotka vaikuttavat myös kansalliseen lainsäädäntöön. On hyvä huomioida, että EU-oikeuden ensisijaisuuden periaatteen mukaan EU-oikeus menee ristiriitatilanteissa kansallisen lain edelle. Euroopan unionin toimivalta luokitellaan kolmeen pääluokkaan: yksinomaiseen toimivaltaan, jäsenvaltioiden kanssa jaettuun toimivaltaan ja jäsenvaltioiden toimivaltaa täydentävään.
Yksinomainen toimivalta
–> tulliliitto, kilpailulainsäädäntö, euromaiden rahapolitiikka, meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen osana yhteistä kalastuspolitiikka ja yhteinen kauppapolitiikka. Yksinomainen toimivalta tarkoittaa, että ko. aloilla ainoastaan EU voi antaa lainsäädäntöä ja muita jäsenvaltioita oikeudellisesti sitovia säädöksiä.
Jaettu toimivalta
–> sisämarkkinat, osin sosiaalipolitiikka, taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus, maatalous ja kalastus sekä ympäristö. Jaettu toimivalta on yleisin EU:n toimivallan muoto niillä aloilla, joissa sekä jäsenvaltiot että EU voivat säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä.
Euroopan Unionin kolmas päätoimivaltaluokka eli toimivaltaa täydentävä luokka.
Toimivaltaa täydentävä luokka
–> ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen, teollisuus, kulttuuri, matkailu, yleissivistävä koulutus, nuoriso, urheilu ja ammatillinen koulutus, pelastuspalvelu ja hallinnollinen yhteistyö. Siis tämä käsittää alat, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa erilaisia tuki- ja täydennystoimia.
Kuten todettua EU-oikeuden ensisijaisoikeuden periaatteelle tulee antaa kansalliseen säädökseen nähden etusija soveltamistilanteessa [ristiriitatilanteessa]. `Ensisijaisajatus’ perustuu Euroopan unionin ensisijaisperiaatteeseen, josta on perustamissopimuksessa määrätty.
Kaikki muu kuuluu jäsenvaltioille. EU:n toimivalta on rajattua. Euroopan unionin toimivallan laajuus vaihtelee suuresti toimialoittain kuten edellä todettiin. Muun muassa maatalouspolitiikassa unionilla on laaja toimivalta, kun taas vaikkapa terveyspolitiikassa toimivalta on huomattavasti rajoitetumpi. EU- oikeuden periaatteen mukaan EU voi toimia vain niissä kysymyksissä, joista on perustamissopimuksissa määrätty [eurooppatiedotus.fi].
Naton jäsenyys antaa jossain määrin `oikeuden’ Natolle rakenteellisen vallankäytölle Suomessa. Nato -jäsenyys on osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa –> jäsenyys ei suoraan määrää yksittäistä kansallista päätöksentekoa, mutta sillä on hyvin vahva `ohjaavarooli’ päätöksenteossa. Naton nähdään edustavan tietynlaista arvoyhteisöä [oikeusvaltion periaate, markkinatalous, demokratia], jonka vaikutusta poliittisen keskustelun ja erilaisten vaihtoehtojen kehityksen osalta ei voi väheksyä. Naton vaikutus on pitkälti normatiivista.
Seuraavaksi Pohjois-Atlantin sopimus [ulkoministeriö]:
Pohjois-Atlantin sopimus
Tämän sopimuksen osapuolet vahvistavat luottavansa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan päämääriin ja periaatteisiin sekä tahtovansa elää rauhassa kaikkien kansojen ja kaikkien hallitusten kanssa.
Osapuolet ovat päättäneet turvata kansojensa vapauden, yhteisen perinnön ja sivistyksen, jotka perustuvat demokratian, yksilönvapauden ja oikeusvaltion periaatteisiin. Ne pyrkivät edistämään vakautta ja hyvinvointia Pohjois-Atlantin alueella.
Osapuolet ovat päättäneet yhdistää pyrkimyksensä yhteisen puolustuksen aikaansaamiseksi sekä rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Sen vuoksi osapuolet tekevät tämän Pohjois-Atlantin sopimuksen:
1 artikla
Osapuolet sitoutuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti selvittämään mahdolliset kansainväliset riidat, joissa ne ovat osallisina, rauhanomaisin keinoin siten, ettei kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta eikä oikeudenmukaisuutta vaaranneta, sekä pidättymään kansainvälisissä suhteissaan voimankäytöllä uhkaamisesta ja sen käyttämisestä tavalla, joka on ristiriidassa Yhdistyneiden kansakuntien päämäärien kanssa.
2 artikla
Osapuolet edistävät rauhallisten ja ystävällisten kansainvälisten suhteiden edelleen kehittämistä vahvistamalla vapaita instituutioitaan, lisäämällä ymmärrystä näiden instituutioiden perustana olevista periaatteista sekä edistämällä vakauden ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Osapuolet pyrkivät poistamaan ristiriitoja kansainvälisessä talouspolitiikassaan ja edistävät yksittäisten tai kaikkien osapuolten välistä talousyhteistyötä.
3 artikla
Jotta tämän sopimuksen tavoitteet saavutettaisiin tehokkaammin, osapuolet ylläpitävät ja kehittävät yhdessä ja erikseen, jatkuvan ja tehokkaan oman valmistautumisen ja keskinäisen avun pohjalta, kansallista ja yhteistä kykyään puolustautua aseellisia hyökkäyksiä vastaan.
4 artikla
Osapuolet neuvottelevat keskenään aina, kun jokin osapuolista katsoo jonkin osapuolen alueellisen koskemattomuuden, poliittisen riippumattomuuden tai turvallisuuden olevan uhattuna.
5 artikla
Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan, ja tämän vuoksi osapuolet sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tehdään, kukin osapuoli käyttää Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö, PohjoisAtlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kaikista tällaisista aseellisista hyökkäyksistä ja kaikista toimenpiteistä, joihin niiden vuoksi ryhdytään, ilmoitetaan välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneu- vosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. 6 artikla
Sovellettaessa 5 artiklaa katsotaan yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistetun aseellisen hyökkäyksen tarkoittavan aseellista hyökkäystä, joka kohdistuu Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa sijaitsevaan osapuolen alueeseen, Ranskan Algerian departementteihin? Turkin alueeseen tai osapuolen lainkäyttöval- taan kuuluviin saariin, jotka sijaitsevat Kravun kääntöpiirin pohjoispuolisella Pohjois-Atlantin alueella.
· osapuolen joukkoihin, aluksiin tai ilma-aluksiin näiden ollessa edellä mainituilla alueilla, muulla sellaisella Euroopan alueella, jolla jonkin osapuolen miehitysjoukkoja on ollut sijoitettuna sopimuksen voimaantulopäivänä, Välimerellä tai Kravun kääntöpiirin pohjoispuolisella Pohjois-Atlantin alueella tai näiden alueiden yläpuolella.
7 artikla
Tämä sopimus ei vaikuta eikä sen tulkita vaikuttavan millään tavoin niihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, joita osapuolilla on Yhdistyneiden kansakuntien jäseninä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan perusteella, eikä turvallisuusneuvoston ensisijaiseen vastuuseen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä.
8 artikla
Kukin osapuoli vakuuttaa, ettei mikään sen ja toisen osapuolen tai kolmannen valtion välillä tällä hetkellä voimassa oleva kansainvälinen sitoumus ole tämän sopimuksen määräysten vastainen, ja sitoutuu olemaan tekemättä mitään tämän sopimuksen vastaista kansainvälistä sitoumusta.
9 artikla
Osapuolet perustavat neuvoston, jossa kukin osapuoli on edustettuna, käsittelemään tämän sopimuksen täytäntöönpanoa koskevia asioita. Neuvosto organisoidaan siten, että se voi kokoontua nopeasti milloin tahansa. Neuvosto asettaa tarvittavat aputoimielimet; se perustaa viipymättä erityisesti puolustusko- mitean, joka antaa suosituksia 3 ja 5 artiklan täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä.
10 artikla
Osapuolet voivat yksimielisellä suostumuksella kutsua muun Euroopan valtion liittymään tähän sopimukseen, jos kyseinen valtio voi edistää sopimuksen periaatteita ja myötävaikuttaa PohjoisAtlantin alueen turvallisuuteen. Siten kutsuttu valtio voi tulla sopimuksen osapuoleksi tallettamalla liittymiskirjansa Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus ilmoittaa kullekin osapuolelle kunkin liittymis- kirjan tallettamisesta.
11 artikla
Osapuolet ratifioivat tämän sopimuksen ja panevat sen määräykset täytäntöön valtiosääntönsä mukaisia menettelyjä noudattaen. Ratifioimiskirjat talletetaan mahdollisimman pian Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Tämä hallitus ilmoittaa kustakin tallettamisesta kaikille muille allekirjoittajille. Sopimus tulee voimaan sen ratifioineiden valtioiden välillä, kun allekirjoittajien enemmistö, mukaan lukien Alankomaat, Belgia, Kanada, Luxemburg, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, on tallettanut ratifioimiskirjansa, ja muiden valtioiden osalta se tulee voimaan niiden ratifioimiskirjojen tallettamispäivänä.
12 artikla
Sopimuksen oltua voimassa kymmenen vuotta tai milloin tahansa sen jälkeen osapuolet neuvottelevat keskenään sopimuksen tarkistamiseksi, jos jokin osapuoli sitä pyytää, ottaen huomioon ne tekijät, jotka kyseisenä ajankohtana vaikuttavat rauhaan ja turvallisuuteen Pohjois-Atlantin alueella, mukaan lukien maailmanlaajuisten ja alueellisten sopimusten kehittäminen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
13 artikla
Sopimuksen oltua voimassa kaksikymmentä vuotta osapuoli voi luopua olemasta osapuoli vuoden kuluttua siitä, kun se on ilmoittanut sopimuksen irtisanomisesta Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle, joka ilmoittaa muiden osapuolten hallituksille kunkin irtisanomisilmoituksen tallettamisesta.
14 artikla
Tämä sopimus, jonka englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset, talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen arkistoon. Tämä hallitus toimittaa asianmukaisesti oikeaksi todistetut jäljennökset muiden allekirjoittajien hallituksille.
Näin toimii Naton rakenteellinen vallankäyttö Nato Suomessa.
Tässä yksi `esilletulo’ liittyen Natoon ja rakenteellisen vallan päätöksentekoon [HS 29.6.2025]
Rakenteellinen valta tarkoittaa valtaa, joka on sisäänrakennettuna, yhteiskunnan, organisaation tai muun järjestelmän rakenteisiin [taloudellisiin, poliittisiin tai sosiaalisiin instituutioihin]. Se ei välttämättä näy suoraan `käskyinä’ tai määräyksinä, vaan se ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka resurssit, oikeudet, mah- dollisuudet tai päätösvalta ovat jakautuneet yhteiskunnassa. Rakenteellinen valta voi ohjailla sidosryhmien toimintaa ja rajoittaa heidän valinnanvapauttaan ilman, että yksittäinen toimija aktiivisesti käyttää valtaa – valtaa, joka määräytyy säännöistä, normeista ja/tai asemasta käsin –> keskeisinä piirteinä ovat näkymättömyys ja huomaamattomuus.
Valtatutkimus; Suomen Akatemian ”Valta Suomessa” – hanke, toteutettiin vuosina 2007–2010. Teemoina siinä ovat kansainvälinen järjestelmä, valta Suomessa ja Suomen valta, valta valtiossa ja valtion valta, talous ja valta, kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta, media ja valta sekä sukupuoli ja valta. Tutkimus tuo esille, että valta ei ole sama 2000-luvulla kuin se oli 1970–1980 luvulla. (ks. Valta Suomessa – hanke).
Sosiaalitutkimuksen alan väitöskirjassa [Valta ja vuorovaikutus] Kuusela S. [2010] toteaa naisilla ja miehillä olevan erilainen suhde valtaan ja sen merkitys on myös erilainen. Kuusela tuo esille vallankäytön erilaiset muodot, joita johtaja käyttää alaisiinsa, alainen johtajaan ja työntekijät toisiinsa. Tämä `sosiaaliseen maailmaan’ kiinnittyvä tutkimus kuvaa valtatilanteita ja niihin liittyviä keskusteluja, jota ohjaavat organisaation ja keskustelun osapuolten käytännöt ja sosiaaliset odotukset. `Väitöksessä’ todetaan myös, etteivät kaikki vuorovaikutussuhteet ole valtasuhteita –> valtakokemukseen vaikuttavat tunne suhteen laadusta ja odotusten toteutuminen.
Organisaatioteoreetikko Max Weberin mukaan voimankäytöstä vapaat valtamuodot [authorities] muodostavat kolmen kategorian –> perinteinen valta, karismaattinen valta ja legaalinen valtaa, joista perinteinen valta pohjautuu luottamukseen jo vallitsevasta järjestyksestä, legaalinen valta perustuu luotta- mukseen hierarkiassa ylempänä olevia kohtaan ja heidän oikeuteensa vallankäyttöön ja karismaattinen valta perustuu yksilön omaan persoonaan ja ominaisuuksiin [Weber ym. 1964, 328].
Eli Weberin mukaan valta tarkoittaa kykyä saada aikaan käskyjen hyväksyntä, legitimoinnilla vallankäytön hyväksyntä yhteisten arvojen kautta. Auktoriteetilla hän puolestaan tarkoittaa näiden kahden yhdistelmää eli legitiiminä pidettyä valtaa. (Et- zioni 1970, 77–79.)
Weberin `valtahierarkia’ -teksteissä ilmenevät termit legaalinen ja legitiimi – joiden `vivahde-ero’ on hyvä tunnistaa –> ne eivät ole täysin synonyymeja keskenään. Legaalinen = lain mukainen, laillinen ja legatiimi = laillinen, oikeutettu, hyväksyttävä, oikeudenmukainen [suomisanakirja.fi].
Puhuttaessa byrokraattisesta organisaatiosta valta jakaantuu eri asemien kesken –> asettavat vahvistettavia normeja. Normien vahvistamisessa käytetään palkintoa ja/tai `audienssia’ saada rangaistus. Säädökset ja käskyt takaavat organisaation toiminnan tehokkuuden, jolloin organisaatio voi luottaa omaan valtaansa. Tosin tämän seurauksena voi yksilö vieraantua organisaatiosta, koska organisaatio tottelee ainoastaan ulkopuolelta tulevia motiiveja –> tottelevaisuus perustunut organisaation käyttämään valtaan [Etzioni 1970]. Eli byrokraattisessa organisaatiossa vallan ydinajatuksena on se, ettei yksilö omista asemaa, vaan sen valtasuhteet =suhteellinen valta/vaikutusvalta [kts. Virtanen 2010].
Valta voi olla myös suhteellista –> toisen toimijan vallan kasvu ei välttämättä merkitse toisen toimijan vallan vähentymistä, kun taas absoluuttisessa, totaalisessa, rajatussa nollasummavallassa toisen vallan lisääntyminen tarkoittaa toisen vallan samansuuruista vähenemistä [vrt. Virtanen 1994, Clegg 1989, Parsons, 1986].
Sidosryhmätoimija voi olla vallan objekti ja subjekti samanaikaisesti kun/jos hänellä on valtaa toiseen toimijaan –> samalla hän itse on riippuvainen muiden vallankäytöstä kuten tilanne usein on moniportaisessa virka- ja hallintokoneistossa [Foucault 1986]. Tarkasteltaessa sidosryhmätoimijaa rakenteellisen vallankäyttäjänä filosofi Aristoteleen [384-322 eaa.] näkökulmasta. Hän käsittelee teoksessaan Nikomakhoksen Etiikka ihmisen hyveitä ja hyvää elämää, sekä oman aikansa yhteiskuntaan ja valtiota. Aristoteleen näkemys tarkoituksellisuuden ja päämäärähakuisuuden subjektina on säilyttää rakenteellisen vallan vallankäyttäjänä korkein hyve ja hyvän mieli. Tämä `aristoteelinen ihminen’ –> järkeä käyttävä yhteisöllinen kansalainen, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia eli toimijakohtaista valtaa ja vastuuta toimii rationaalisesti (vrt. Sihvola 1999; Käyhkö 2002].
Valtakeskusteluissa nousee useasti `parrasvaloihin’ termi rakenneulottuvuus. Rakenneulottuvuus voi olla horisontaalinen eli saman tason sisällä keskittyminen ja hajautuminen tai vertikaalinen eli tasojen välinen keskittyminen ja hajautuminen, näitä voi tarkastella, sekä politiikan, että johtamisen asioina (esim. Saarelainen 2003; Doel 1978).
Rakenneulottuvuudessa huomio kiinnittyy rakenteisiin –> järjestelmiin ja suhteisiin, pysyviin sääntöihin, jotka muokkaavat/ohjaavat toimintaa ja niihin liittyviä mahdollisuuksia. Rakenneulottuvuus yleensä rajoittaa valinnanvapautta, mutta ei tarkastele yksittäisiä päätöksiä ja/tai yksilöiden käyttäytymistä, vaan niihin liittyviä ehtoja ja puitteita, siis sitä `kehikkoa’ jossa päätökset tehdään.
Elikkä vallan keskittämässä rakenteessa: suunnittelu, päätös- valta, koordinointi ja kontrolli rajoittuu pienelle ryhmälle muiden vaikuttaessa anonyymisti tai lausuntoja antamalla. Vallan vertikaalinen hajautus on vallan siirtoa keskusvallalta hajautuneille yksiköille esimerkiksi keskushallinnolta paikalliselle tasolle. Kun puolestaan horisontaalisesti hajautuneessa mallissa valtaa omaavia toimijoita on useita, joka on tyypillistä verkosto- ja projektimuotoisessa toiminnassa [Saarelainen 2003; Pollitt, Birchall & Putman 1998; Doel 1978].
Poliittinen valta on rakenteellista valtaa. Sen koetaan olevan erilaisten ryhmien vallassa –> sidoksissa erilaisiin instituutioihin, prosesseihin ja lakeihin. Poliittista valtaa käyttävät myös yksittäiset ihmiset. Poliittinen valta on kykyä tehdä päätöksiä, jotka koskevat koko sidosryhmäyhteiskuntaa, osaa jotain yhteiskunnan jäsenistöä [tiettyä joukkoa] ja/tai yksittäistä kansalaista. Poliittinen valta ilmenee moni eri tavoin –> lainsäädäntönä, tuomiovaltana, toimeenpanona, mutta myös epävirallisena vaikuttamisena. Kaikki nämä yhdessä muodostavat poliittisen järjestelmän.
Politiikka on ilmiö, joka käsitteenä on monimuotoinen ja moniselitteinen. Yleisestä politiikan asiapainotteisuudesta ja julkisuuden päälinjasta huolimatta näkisin nykyisen politiikan julkisuuden ja ylipäätään politiikan ilmiönä siirtyneen `joitain askeleita viihteellisempään suuntaan –> politiikkaan on `pesiytynyt’ enemmän kansanomaisia [populaareja] näkökulmia, samoin henkilöihin liittyvät `painotukset’ ovat lisääntyneet [vrt. Isotaulus 2007, Karvonen 2008, Herkman 2011].
Heywood [1992] määrittelee politiikan seuraavasti –> politiikka on toimintaa, jonka avulla ihmiset luovat, säilyttävät ja muuttavat niitä yleisiä sääntöjä, joiden alaisuudessa he elävät.
Alla kuvapankin -Pexels kuva
