Tämän tekstin kirjoittaja on Raimo Kovanen: `Vallan ontologiassa` [todellisuuden luonne] –> valtatutkimuksissa on nähtävissä ainakin kaksi koulukuntaa:
1) Exercise of Power, valta on todellisena vasta kun sitä käytetään ja
2) Having of Power, valta on todellista, vaikka sen käyttöä ei havaita, elikkä puhutaan vallan hallinnasta [Clegg 1979].
Amerikkalainen sosiologi Robert Bierstedt [1913-1998] puolestaan näkee vallan aktuaalisena ja potentiaalisena vallan muotona –> aktuaalinen valta on todellista ja näkyvää, ja potentiaalinen valta kehittyy vasta oikein käytettynä todelliseksi vallaksi [Bierstedt 1950].
No, niin ikään amerikkalais-kanadalainen sosiologi ja professori Dennis Wrong [1923-2018] näkee vallan aktuaalisena ja potentiaalisena valtana lisäten potentiaalisen vallan `ominaispiirteeseen´ resurssin/resurssit, joka/jotka pitää olla yksilöllä tai ryhmällä hallussa ja joista voi sitten ajan saatossa kehittyä valta-aseman perusta [Wrong 1968].
Eli vallan käsite on hyvin laaja ja monimerkityksellinen: kollektiivinen valta –> vallankäyttöä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, positiivinen valta –> vallankäyttöä jonkun toisen edun hyväksi ja dominoiva valta –> vallan käyttöä jonkun yli [vrt. Dowding 2011 ja Lukes 2005].
Ne, joilla sitä on, haluavat sitä entistä enemmän. Taas ne, joilla sitä ei ole, eivät ole niin kiinnostuneita siitä, näin kirjoittaa saksalainen psykologi Mauk Mulder [1922-2016] teoksessaan `Administrative Science Quarterly´ [1971].
Saksalainen sosiologi, talous- ja oikeustieteilijä Max Weber [Maximilian Carl Emil Weber 1864-1920] näkee vallassa kolme eri kategoriaa:
1) Perinteinen valta –> perustuu luottamukseen jo vallitsevassa järjestyksessä
2) Karismaattinen valta –> perustuu yksilön omaan persoonaan ja ominaisuuksiin ja
3) Legaali valta [voimankäytöstä vapaa] –> perustuu luottamukseen hierarkiassa ylempänä olevia kohtaan ja heidän oikeuteensa vallankäyttöön.
Englantilainen filosofi Thomas Hobbes [1588-1679] määritteli vallan jo 1600 -luvulla [1651] teoksessaan `Leviathan´ kyvyksi turvata hyvinvointi ja henkilökohtainen etu saadakseen osansa tulevaisuuden mahdollisesta hyvästä.
Yhden vaikutusvaltaisimman vallan käsitteen on kehittänyt brittiläinen sosiologi Steven Michael Lukes [1941–>] vuonna 1974 julkaistulla teoksellaan `Power: A Radical View´. Valta on yhteydessä ihmisten intresseihin ja tällöin kun ihmiset tiedostavat omat intressinsä – syntyy intressiprosessi –> kun/jos ihmiset eivät ‘tajua’ omia intressejään [yhteiskunnallinen hegemonia] he ovat oleville valtarakenteille alisteisia.
Kyseistä, noin kuusikymmentä [60] sivuista julkaisua ja siinä käytettyä `lähestymistapaa´ vallasta on kritisoitu laajasti –> sillä ko. teoksessa pluralistinen [pluralist] ja uuselistinen [neo-elitist] näkemys ovat vastakkain. Lisäksi Lukes ohittaa teoksessaan `tyylikkäästi´ metodologiset [tavat ja keinot] ja epistemologiset [luonne ja alkuperä] ongelmat, joihin hänen kriitikkonsa keskittyvät [ks. Dahli, Polsby, Wolfinger].
Ehkä juuri edellä mainitun kritiikin kohteeksi joutumisen vuoksi Lukes julkaisi vuonna 2005 toisen [uudistetun] painoksen `Power: A Radical Wiew Second Edition´. Toisessa painoksessaan hän, jossain määrin, teki myönnytyksiä kritiikille, mutta edelleen hän puolustautuu ja puolustaa luomaansa mallia, jota hän toki uudessa painoksessaan hieman `tarkistelee´ ja `jalostaa´ uudelleen –> selventäen omia näkemyksiään [rajoituksia/puutteita] vallasta.
Lukesin kannattajat huomioivat [arvostavat] hänen `vallan kolmet kasvot´ edellisen `vallan kahdet kasvot’ sijasta asettelun, joka on, ja jolla hän tarjoaa vipuvoimaa pluralistisen opin kyseenalaistamisen sijaan/vasapainoksi kriitikkojensa metodologisiin ja epistemologisiin ongelmiin keskittymiseen.
He arvostavat juuri tätä, Lukesin hahmottelemaa näkemystä, tapaa tunnistaa, vallan tapauksia ja jotka kumpuavat todellisesta maailmasta:
–> näkemys pluralistisuudesta, joka käsittelee edellä mainittujen kriitikoiden [Dahli, Polsby ja Wolffinger] mukaista havaittavaa käyttäytymistä päätöksiä tehdessä asioista, joista vallitsee avoin preferenssiristiriita
–> näkemys kritiikkiä ja kritiikkilähtöistä lähestymistapaa kohtaan [Bachrachi ja Barazib], joka sallii artikuloimattomia preferenssejä, elikkä konfliktin ei tarvitse olla avoin, ja vallankäytön uhka voi olla myös riittävä hallitsemaan poliittisia agendoja ja estämään ongelmien syntymisiä [=estää konfliktin syntymisen].
–> näkemys tutkia eturistiriitojen [vallankäyttäjien] välttämistä hyödyntäen muokkaamalla toisten toiveita ja tavoitteita salakavalasti ja tämä vallankäyttö estää `niitä toisia´ tuntemasta epäkohtana siitä, että vallankäyttäjät voivat muokata heidän [niiden toisten] käsityksiä, kognitioita ja mieltymyksiä siinä määrin, että he hyväksyvät roolinsa [vallankäytön objektina] ja pitävät sitä luonnollisena ja arvostavat hegemoniaa `jumalallisena´, josta he eivät tunne/tunnista `surua´.
Elikkä Lukes nostaa valtaa kuvatessaan `parrasvaloihin´ kolme näkökulmaa [dimensiota]:
1) kertoo mikä on näkyvillä ja subjektiivista
2) konkretisoituu tehtäessä päätöksiä ja jätettäessä jotain ulkopuolelle [ei päätöksiä] ja
3) kuvaa piileviä ja todellisia intressejä ja vaikutusmahdollisuuksia niihin
Yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja antropologi James C. Scott [1936-2024] käsittelee teoksessaan `Domination and the Arts of Resistance: Hidden Transcripts´ [1990] vallankäytön ja dominoinnin suhdetta intresseihin ja tarkoitusperiin.
Hänen mielestään vallankäyttötilanteessa syntyy aina konflikti, toisin kuin Lukes, näkee Scott asian –> vallankäytön kohteet [subjektit] on nähtävä aktiivisina ja taktisina toimijoina, jolloin he alistuvat selviytyäkseen tilanteesta, muuttuakseen kontrollin puuttuessa tottelevaisesta kapinoivaksi; tällöin hegemonia on voimassa eli valarakenteet ovat vain näennäisesti voimassa.
Kun taas brittiläinen sosiologian professori Ted Benton [1942–>] puolestaan kritisoi Lukesin näkemystä intressin määrittelyn ongelmallisuuden `luonteesta´ –> samalla pitää määritellä käytettävissä olevista vaihtoehdoista [lähes ääretön] intressikilpailun finaalin voittaja [Benton 1981]. Elikkä tässä yhteydessä on hyvä nostaa esiin se tosiasia, että `globaalisti -ajatellen´ vallan teoriaan liittyvää kritiikkiä löytyy mielin määrin, tämä `ihmettely´ kattaa myös intressin ja autonomian käsitteiden määrittelyn monimuotoisuudet.
