Olen ollut mukana käytetyn auton autokaupassa [Rinta-Joupin Autoliike], joka on tehty 25.5.2026. Koeajettu kaksi autoa samassa autokaupassa. Tarjoukset saatu molemmista – toinen valittiin.
Paripäivää kaupanteon jälkeen autossa huomattiin ’pieni’ epäkohta, otettiin yhteys autokaupan tehneeseen automyyjään [todettakoon että myyjä, jonka kanssa kauppa tehtiin, on kyseisen autofirman yksi nettikauppiaista]. Automyyjä ilmoitti aika lailla viipymättä korjaamoyrityksen, jossa ko. epäkohta voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä heidän kustannuksellaan. Mielestäni tässä tilanteessa automyyjän toimintatapa nostaa hyvin esille luottamuksellisen toiminnan.
No, seuraavan viikon aikana ’tarkat’ korvani kuulivat autosta jotain ylimääräistä ääntä. Autoon oli ostovaiheessa hankittu tekniikkaturvavakuutus [korvauspalvelu], niin informoin ’korvakuulemastani’ korvauspalvelua. Korvauspalvelun korvauspäällikkö pyysi ottamaan yhteyttä automyyjään, koska kyseessä oli niin ’tuore’ autokauppa.
Eli otin jälleen yhteyden ko. automyyjään. Hän sanoi valtuuksiensa olevan riittämättömät asianselvittämiseksi ja pyysi täyttämään reklamaatiolomakkeen heidän nettisivujensa kautta, jolloin asia etenee nopeiten heidän päällikkönsä työpöydälle – näin tein.
Vielä reklamaation lähettämispäivänä myyjäliikkeen taholta [@rinta-jouppi virhevastuu] tuli tieto autokorjaamoliikkeestä jonne auto tulisi viedä [sovittava ’toimenpideaika’] ja josta vian selvittämiseksi saadaan vikadiagnoosi ja kustannusarvio. Toimin edellä mainitulla tavalla.
‘Toimenpiteen’ tehtyään autokorjaamoliike lähetti vikadiagnoosin ja kustannusarvion [jota en ole nähnyt] @rinta-jouppi virhevastuu -osoitteeseen, joista vielä samana päivänä tuli seuraavanlainen ilmoitus:”
”Hei,
Olemme tarkkaan tutkineet reklamaatiosi ja perehtyneet tilanteeseen.
Korjaus on sinulle maksuton ja se pyritään suorittamaan mahdollisimman nopeasti, jotta autosi olisi jälleen täydessä käyttökunnossa.
Voitte nyt olla yhteydessä XXXX XXXXX [korjaamoliikkeen nimi] ja varata teille sopivan korjausajan.
Ystävällisin terveisin
Xxxx”
Mielestäni edellä kuvaamani proseduuri antaa Rinta-Joupin Autoliikkeestä hyvin luotettavan kuvan. Kiitos!
