Tekstin tuottaja Raimo Kovanen: Osuustoimintatutkimus on laajentunut viimevuosina niin maailmalla kuin Suomessakin. Osuustoimintaan liittyvä monimuotoisuus ja kulttuuriperinne ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja se on yksi syy siihen, miksi haluan tutkia tarkemmin osuustoimintaa ja siihen liittyvää paikalliskulttuuri-identiteettiä, tämä jo pelkästään omaan syntymäpaikkanikin liittyen [Osuusmeijerin Myllytupa -rakennus].
Alkuvaiheessa olevan tutkimukseni tutkimusaiheen ja tutkimuksen voisi luokitella kuuluvan kauppatieteellis-humanistiseksi yhteiskuntatutkimukseksi. Tarkemmin ilmaistuna kyseessä on tieteellisin menetelmin tehtävä tutkimus. Tutkimuksen lähtökohtana on edistää ja vahvistaa sekä tuoda mahdollisesti uutta tietoa osuustoimintaan osallistuvien henkilöiden [jotka ovat samalla osuuskunnan omistajia ja palveluiden käyttäjiä ja saattavat olla myös työsuhteessa osuuskuntaan] osallisuudesta kansalaisyhteiskunnan kulttuurin muodostumiseen: kuinka paikallisesti perustettu osuustoimintamuotoinen yritystoiminta on vaikuttanut paikalliseen kulttuuri-identiteettiin, paikallisen agraariyhteiskunnan väestörakenteeseen sekä paikallisen yrityskulttuurin tunnistettavuuteen kestävän kehityksen viitekehyksessä.
Kulttuurin kestävän kehityksen liittäminen tähän tutkimukseen on haastavaa ja yksi syy siihen on se, että yhä useammat tunnistavat kestävän kehityksen eri konteksteissa: mm. tutkimuksissa, markkinoinnissa, johtamisessa, opetussuunnitelmissa ja politiikassa, niin kansainvälisellä tasolla kuin paikallistasollakin. Kestävän kehityksen käsite on noussut ”fokukseen” YK:n ympäristö- ja kehityskomitean [WCED] asettaman nk. Brundtlandin komission raportin ansiosta: Yhteinen tulevaisuutemme, johon on liitetty kestävän kehityksen määritelmä:
”Meeting the needs of the present without compromising the ability of future generations to meet their own needs.” -Brundtland Comission, 1987
”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”
Määritelmä korostaa luonnonvarojen riittävyyden ja hyvän elämän mahdollisuuksien turvaamista nykyisille ja tuleville sukupolville, siis tavoitteena on hyvinvoinnin edellytysten siirtäminen seuraaville sukupolville.
Kulttuurin roolia ja sen huomioimista kestävän kehityksen tavoitteissa ei sanottavammin nosteta esille Brundtlandin raportissa tai ainakaan kulttuurin merkitystä ei erityisemmin eritellä ko. raportissa. Sen sijaan kehityksen ja kulttuurin suhteita on tarkasteltu YK:n ympäristö- ja kehityskomitean [UNESCON] Euroopan neuvoston ja komission raporteissa ja sopimuksissa kuten myös kansallisissa kestävän kehityksen ohjelmissa. UNESCO näkee asiapaperissaan [julkaistu 2012] kulttuurin kestävän kehityksen muutosvoimana ja jossain määrin myös mahdollistajana. Yleensä UNESCO on nostanut esille kulttuurin ja kehityksen välisiä yhteyksiä työhön liitettyinä. Asiapaperissaan [2012] UNESCO kiinnittää huomionsa aiempaa selväpiirteisemmin Brundtlandin Comission kolmeen pilariin [ympäristöllinen, sosiaalinen ja taloudellinen] ja kulttuurilähtöiseen kehitykseen suhteessa pilareiden välisen kehityksen kestävyyteen. Tästä voisi vetää johtopäätöksenä sen, että olisiko UNESCOn näkemyksen pohjalta ollut WCED:n tarpeellista vahvistaa kulttuurille oma, neljäs pilari.
Kulttuurisen ulottuvuuden tunnettuuden lisääminen kestävässä kehityksessä sisältyy Agenda for Culture 21 -ohjelmaan, joka käynnistyi 2004 UNESCOn ja Yhdistyneiden kaupunkien ja paikallishallintojen kulttuurikomitean toimesta [=vastauksena kulttuurisen näkökulman puuttumiselle 1992 hyväksytystä Agenda 21 -ohjelmasta]. Kestävän kehityksen politiikassa kulttuurin nostamiselle ”fokukseen” on nähtävissä monia eri syitä, jotka on havaittu mm. ympäristö- ja alueellisessa kehityspolitiikassa [joskaan ohjelmien toteutukset eivät ole aina johtaneet toivottuun lopputulokseen].
Tämän tutkimuksen näkökulma kohdistuu siihen, kuinka maaseudulle paikallisesti perustettujen osuuskuntamuotoisten yritysten toiminta on vaikuttanut maatalous-elinkeinosta pääasiallisesti toimeentulonsa hankkineen väistön paikalliseen kulttuuri-identiteettiin, paikallisen agraariyhteiskunnan väestörakenteeseen tarkastellen edellä mainittuja elementtejä kulttuuriin kestävän kehityksen viitekehyksessä.