Tekstin tuottaja Raimo Kovanen: Inklusiivisuus on ajattelutapa, jonka fokuksessa on monimuotoisuuden huomioiminen. Inklusiivisuudella ja monimuotoisuudella on vahva suhde toisiinsa.
Seuraavana muutamia inklusiivisuus – inkluusioilmentymiä: Shore ym. [2011] määrittelee inklusiivisuuden —> Inklusiivisuus tarkoittaa yksilön ainutlaatuisuuden arvostamista ja samanaikaisesti aitoa ryhmään kuulumista. Inklusiivisuuden kokemus syntyy yksilöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksesta. Ferdman [2014] näkee puolestaan inklusiivisuuden tarkoittavan jokaisen arvostamista omana itsenään heidän erilaisuutensa ja samankaltaisuutensa vuoksi.
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa ja se on nostanut työyhteisötaidot ”parrasvaloihin”, joiden merkitys on kasvanut [Virtanen & Sinokki 2014, 162]. Inklusiivisen työyhteisön keskeisiä käsitteitä ja periaatteita ovat: monimuotoisuus, osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys sekä niiden vaikutukset tasa-arvon ja sosiaalisuuden toteutumisessa. Inklusiivinen organisaatiokulttuuri painottaa erilaisia näkökulmia. Inklusiivisuus organisaatiossa näyttäytyy erilaisina näkökulmina, jotka nostavat esiin uudenlaisia mahdollisuuksia. Monimuotoisuuden ja inklusiivisuusstrategian puuttuminen aiheuttavat organisaation henkilöstössä sitoutumiseen liittyvää heikkenemistä [Derven & Steele 2015].
Inklusiivisen toimintakulttuurin perusajatuksena on edistää eri tavoin ajattelevien sekä erilaisista taustoista tulevien työyhteisöjen jäsenten työn tuloksellisuutta ja yhteistä työskentelyä, jolloin fokukseen nousee monimuotoisuuden hyödyntäminen, tunnistaminen ja tunnustaminen sekä yhteisymmärryksen luominen. Tällöin työyhteisön jäsenet kokevat työyhteisössään saman arvostuksen, yhteenkuuluvuuden, luottamuksen ja osallisuuden [mm. Pless & Maak 2004]. Kulttuurinen välinen eroavaisuus ilmenee parhaimmillaan yleisessä työkulttuurissa ja työssä ei niinkään työhön liittyvissä vaatimuksissa tai yksilöiden erilaisissa ominaisuuksissa [Thomas & Ely 1996].
Monimuotoisuuden johtamisen tutkimuksissa inklusiivisuus -käsite profetoi [kognitiivinen kokemus] erilaisten työntekijöiden osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta työyhteisössään. Työntekijöiden eroavaisuuksien näkyviä [ikä, sukupuoli yms.] tai näkymättömiä [vakaumus, koulutus, uskonto yms.] demografisia [väestötekijä] tekijöitä indikoidaan erityisesti monimuotoisuuden käsitteellä [mm. Rpberson 2006; Offerman & Basford 2014].
Työterveyslaitos —> monimuotoisuus: ”Henkilöstön monimuotoisuudella tai diversiteetillä tarkoitetaan työntekijöiden keskinäistä erilaisuutta muun muassa iän, sukupuolen, etnisen tai kansallisen taustan, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen, perhetilanteen, työkyvyn, neurodiversiteetin, koulutustaustan, arvojen ja persoonallisuuden osalta.
—> inklusiivisuus: Inklusiivisuudella tarkoitetaan yhdenvertaista ja syrjimätöntä sekä kaikkia osallistavaa ja mukaan ottavaa toimintatapaa. Monimuotoisuus ja inklusiivisuus ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa.”
Kun taas 1990-luvulla Suomen kouluhallinnon normiohjailevuutta alettiin purkaa ja siirtää hallintoa kuntiin. Haluttiin samassa yhteydessä sanasta integraatio [kaksoisjärjestelmä; erityisopetus ja yleisopetus] luopua. Inkluusion ja integraation suurin ero on käsitteiden merkityksessä. Inkluusio —> mukaan kuulumista ja integraatio —> mukaan ottamista. Eli normiohjailevuuden ”purussa” alettiin puhua inkluusiosta, jonka tarkoituksena on taata kaikille oppilaille lähikoulussa yhteinen koulunkäynti ikätovereiden joukossa. Kaikki tuki tuodaan luokkaan ja työskennellään yhteistoiminnallisesti eikä ole erityisopetusta eikä yleisopetusta on vaan perusopetus [mm. Ahonen 2003; Booth & Ainscow 2005; Naukkarinen 2003].
Tarkasteltaessa suomalaisen kansanopetuksen ja koulujärjestelmän historiaa tulee inklusiivisen koulutuksen ”rakentuminen” ja siihen liittyvät eri vaiheet ymmärtää osana kansakunnan ja yhteiskunnan kehitystä [mm. Moberg ym. 2020; Björn ym. 2016]. Yhdenvertaisuutta on koulussa tavoiteltu jo 1800-luvun puolivälin ajoilta lähtien, sillä Uuno Cygnaeus ja J.V. Snellman nostivat esiin samoja asioita suomalaisen koulutusjärjestelmän perusteista ja kansanopetuksen järjestämisestä mitä tämän päivän keskustelussa inkluusiosta nostetaan esille [mm. Cygnaeus 1910; Jalava 2011; Heikkinen & Leino-Kaukiainen 2011].
Inkluusio nähdäänkin maailmanlaajuisena koulutuspolitiikan tavoitteena. On olemassa Salamancan julistus vuodelta 1994, jossa käsitellään inkluusion toteutusta käytännössä ja pyritään avaamaan inkluusion ihanteita. Inkluusiosta on olemassa useammanlaisia tulkintoja, joiden ”fokukseen” on noussut kysymys, kuinka se saavutetaan [esim. Florian 2019; Lakkala 2008; Dyson 1999]. Kiuppis [2014] tulkitsee ko. julistuksen perusteella inkluusion kapean ja laajan paradigman välissä olevaksi koko koulun toimintakulttuurin muutokseksi. Paradigmakeskustelu nostaa eettisen [the ethics paradigm] sekä vertailevan paradigman [the comparison paradigm] osallisuuden kasvatukseen, jonka perusteena on paradigmojen avulla tuotettu tieto ja näkemys [esim. Paul & Ward 1996].
Eettinen suuntaus näkee inkluusion —> yhdessä opiskelu ja ajattelu kuuluvat perusoikeuksiin, eikä se ole mikään etuoikeus, eikä osallisuutta tarvitse millään tavalla ansaita. Kun taas vertailuparadigma näkee inkluusion —> määrällistä [kvantitatiivinen] dataa tarjoavana, jolloin paradigman painopiste on tilastollisen tiedon tuottamissa analyyseissa mahdollisten erojen ja samankaltaisuuksien muutosten esiin nostamissa numeerista dataa hyödyntämällä [Paul & Ward 1996]. Tässä parin asiantuntijan näkemyksiä koulumaailmasta Suomessa [HS. 16.2.2023 Mielipide sivulta]:
xx xxx professori, emeritus Jyväskylä … “Itseohjautuvuus ei ole nykykoulun opetusmuoto vaan tavoite, jota kohden oppilaita tuetaan kehittymään. Demokratian ja erityisesti työelämän kehitys edellyttävät koululta lisää huomiota itsenäisen oppimisen taitojen vahvistamiseen. Muutoin uhkana on lisääntyvä nuorten syrjäytyminen …”
xx xxx erityisluokanopettaja Lempäälä … “Haluttaisiinko palata kansakouluun karttakepin, nolaamisen ja nurkkaan lähettämisen aikaan vaiko ehkä 1990-luvulle, josta kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinnon saanut Iida Rauma teoksessaan Hävitys: Tapauskertomus kirjoittaa? Edesmennyt isäni on oiva esimerkki ensimmäisestä vaihtoehdosta [kansakoulu]. Karttakepin iskuista ja nurkassa nolaamisesta huolimatta hän ei koskaan saanut kansakoulua suoritettua. Siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi hän oli yksi viisaimmista ihmisistä, kenet olen koskaan saanut tuntea. Itse olen taas oiva esimerkki 1990-luvun ihanteesta. Olin mallioppilas kympin todistuksilla. Tilastoissa näytin erittäin hyvältä. Siitä huolimatta tai ehkä sen vuoksi Iida Rauman Hävitys voisi olla myös minun tapauskertomukseni. “
SUMMA SUMMARUM: Inklusiivisuus terminä ei välttämättä ole kovin tuttu —> sisäänajovaiheessa. Perusajatukseltaan inklusiivisuus kuvaa ajattelutapaa —> kokonaisvaltaista ajattelua.