Yhteiskunnallisen yrittämisen trendit ovat nousussa - myös osakeyhtiöiden kautta!

Eteeni avautui mielenkiintoinen kirjoitus (HS 12.6.2018): Startup haluaa vastuullista kasvua. Kirjoituksessa tuodaan esiin suomalaisen vuonna 2011 perustetun Sharetribe Oy -nimisen yhtiön tarina. Kyseessä ei ole mikä tahansa suomalainen osakeyhtiö, sillä Sharetriben yhtiöjärjestyksen mukaan toiminnan tarkoituksena ei ole voittojen tuottaminen osakkeenomistajille, vaan reilun jakamistalouden edistäminen.

Siis kyseessä on osakeyhtiö, joka on luopunut voiton tavoittelusta osakkeenomistajilleen. Jopa osakeyhtiölakikin määrittelee voitontavoittelun yhtiön toiminnan tarkoitukseksi, ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Sharetriben yhtiöjärjestyksessä määrätään ja vieläpä niin, että sitä ei voida enää myöhemmin muuttaa, vaikka kaikki ihmiset ko. firmassa muuttaisi mieltään. Niin, ei voi muuttaa sitä, että toiminnan tarkoituksena ei ole voittojen tuottaminen osakkeenomistajille, vaan reilun jakamistalouden edistäminen.

”Sharetribe koodaa markkina-alustoja, eräänlaisia verkkokaupan pohjia, joiden avulla yhtiön asiakkaat voivat luoda jakamistalouden palveluitaan”. Yhtiön asiakkaita lehtijutun mukaan ovat mm. surffilautojen vertaisvuokraamo sekä äänitysstudiotilojen välittäjä. Yhtiöllä on yhteensä noin 700 asiakasta 50 maassa. Liikevaihto toukokuussa 2018 päättyneellä tilikaudella 900 000 euroa, liiketulos noin –200 000 euroa ja 14 työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja arvioi tuloksen olevan vielä seuraavalla tilikaudella tappiollisen, mutta sitä seuraavalla kaudella ollaan voitollisia.

Lehtikirjoituksen mukaan yhtiö on sitoutunut käyttämään 40 prosenttia mahdollisista voitoistaan osakkeidesa ostamiseen takaisin yhtiölle seuraavien vuosien aikana, siis tavoitetilana on kaikkien sijoittajien ostaminen ulos yhtiöstä ja tällöin yhtiö voisi käyttää voittonsa pelkästään oman toimintansa kehittämiseen, lahjoituksiin tai lupaaviin samanhenkisiin startupeihin sijoittamiseen. Sharetribe Oy keräsi toukokuussa päättyneellä joukkorahoituskampanjalla yli 1,1 miljoonaa euroa, joten voin ajatella yhtiöllä olevan melko laajan omistajajoukon, joka tarkoittaa jatkossa jonkinasteisia haasteita sijoittajien ulosostamisessa.

Sidosryhmätutkijana pohdiskelen Sharetribe -yhtiön toiminta-ajatusta mielenkiinnolla. Sidosryhmäteorian mukaan yritysten tavoitteena on kasvu ja selviytyminen. Se nähtiin myös vastapainoksi neoklassiselle teorialle yrityksestä, jonka ytimessä on ajatus siitä, että yritykset toimivat itsenäisten tuottajien ja asiakkaiden maailmassa, jossa vallitsee avoin ja vapaa kilpailu. Neoklassinen teoria painottaa taloudellisia arvoja ja olettaa yritysten toimivan vain ja ainoastaan voiton kasvamiseksi.

Kun ajattelen Sharetriben toiminta-ajatusta: luopua voiton tavoittelusta osakkeenomistajilleen ja samalla ajattelen yhtiön sitoutumista käyttää 40 prosenttia mahdollisista voitoistaan sijoittajien ostamiseen ulos yhtiöstä, tulee mieleeni sidosryhmäteorian näkökulma (Philips ym. 2003), jonka mukaan sidosryhmäteoria käsittelee organisaation hallinnoinnin keskeisinä välineinä moraalia ja arvoja, sekä nostaa yhteistyön sidosryhmien kanssa tärkeäksi päämääräksi.

Voin vetää johtopäätöksenäni Sharetribessä johdon ohittaneen osakeyhtiölain mukaisen voiton tuottamisen osakkeenomistajille vähäpätöisempänä tavoitteena ja nostaneen yhtiön toiminnassa fokukseksi organisaation moraalin ja arvot, jotka kumpuavat jakamistaloudesta, eikä yhtiön toimitusjohtajaa arveluttavasta perinteisestä startup-maailmasta, jossa pääomasijoittajat vaikuttavat yleisesti jahtaavan ainoastaan yhä korkeampia tuottoja (=on lähellä neoklassisia arvoja).

Sharetribe -yhtiön toimitusjohtajan mukaan Suomessa on herätty huomaamaan mahdollisuus tavoitella muutosta yhteiskuntaan myös osakeyhtiöiden kautta. Sharetriben omistajat tekivät yhtiöjärjestykseen myös muutoksen, ettei yhtiötä voi myydä tai viedä pörssiin. Yhtiössä ajatellaankin, että tavoitteiden toteutumiseen kannattaa sitoutua, sillä se voi olla kilpailuetu.

 

Vuorovaikutteinen ja tasavertainen viestintä keskustelu- / palvelutilanteessa

Dialogi

Vastavuoroisesta ja tasavertaisesta keskustelusta syntyy dialogi. Suomisanakirjan mukaan dialogi tarkoittaa vuoropuhelua, kaksinpuhelua, keskustelu. Sana dialogi on peräisin kreikasta. Sana käännetään usein vuoropuheluksi ja se viittaa näin kahden tai useamman ihmisen keskusteluun. Dialogeja ovat useat näytelmät, mutta on olemassa myös Platonin dialogit. Platonin dialogit eivät kuitenkaan kunnioita keskustelijoita keskenään samalla tavoin, johon vuoropuhelun keskustelu yleensä pyrkii.

Platonin dialogien keskiössä on piikittelevä Sokrates, joka nöyryyttää keskustelukumppaniaan. Sokrateen nöyryytyksen voimaannuttamina keskustelijat voivat oppia tarkkailemaan ja tutkimaan omia näkemyksiään ja niiden epäjohdonmukaisuuksia, ennakkoluuloja tai pelkkiä oletuksia. Sanana dialogi koostuu kreikan kielen sanoista dia = läpi, kautta ja logos = sana, syy, josta voi vetää johtopäätöksenä sanan “läpinäkyvä”.

Yrityksen asiakasviestinnästä voin ajatella näin: dialogi tarkoittaa vuorovaikutteista yhdessä ajattelemisen prosessia --->  yritys ja asiakas viestivät keskenään. Dialogissa molemmat osapuolet oppivat yhdessä ymmärtämään ja ratkaisemaan esiin nousevan ongelman entistä paremmin --->  ajatella yhdessä, jolloin ymmärretään ongelma ja löydetään ratkaisu ongelmaan. Dialogi velvoittaa osapuolet osallistumaan viestintään, joka toteutuu vuorovaikutuksessa yrityksen ja asiakkaan välillä, mutta se mahdollistaa myös yksisuuntaisen viestinnän --->  mainokset, esitteet, suoramainonta ja yksisuuntaiset internet-viestit.

Dialogissa ei ole vastaanottajaa eikä lähettäjä, vaan se vaatii osapuolten osallistumista ja siinä on vain osallistujien dialogiprosessi. Dialogi on jatkuva prosessi, jossa molemmilla osapuolilla on motivaatio jatkaa ja syventää dialogia. Vaihtoehtoina on kaksi rinnakkaista monologia tai ilman kuuntelijaa oleva monologi.

Suhdedialogi

Asiakas on vuorovaikutuksessa mm. fyysisten tuotteiden, palveluprosessien, asiakaspalvelijoiden, järjestelmien, tekniikoiden, verkkokauppaprosessien sekä hallinnollisten ja taloudellisten rotatioiden kanssa ---> muodostuu  vuorovaikutusprosessi, jossa kaikki prosessin episodit sisältävät viestintää. Tuotteet, palveluprosessit ja vuorovaikutus toisten asiakkaiden kanssa samanaikaisesti yhden palvelupyynnön aikana muodostavat, mutta myös samalla vaikuttavat yrityksen kokonaisviestintään ja näin ollen rakentavat osan jatkuvaa suhdedialogia.

Todellisen suhteen kehittymiseen vaaditaan osapuolten näkemyksiä yhteisestä ajattelutavasta ---> suhteesta  haavoittuvien markkinoiden muutoksille, uusille kilpailijoille ja uusille vaihtoehtoisille ratkaisuille. Asiakasuhteen edetessä viestit kehittyvät jatkuvassa prosessissa ja viestien vaikutukset näkyvät asiakkaiden mielipiteissä. Asiakkaan sekä yrityksen tulisi olla motivoituneita viestimään keskenään, jolloin asiakas kokisi viestin lähettävän yrityksen olevan kiinnostunut hänestä ja näin yritys pystyy vakuuttavasti perustelemaan hyödyllisyytensä sekä tuotteidensa ja palveluidensa soveltuvuuden.

Kuinka suhdedialogiaa voidaan luoda ja miten sitä voidaan ylläpitää?

Richard Norman (1992) on tuonut käsitteen totuuden hetki -palvelujohtamisen kirjallisuuteen   --->  “totuushetki “ on alun perin härkätaistelutermi ja se merkitsee härän ja bullringin kohtaamista silmästä silmään. SAS-lentoyhtiöiden pääjohtaja Jan Carsson on tuonut tämän totuuden hetki -käsitteen liike-elämään 1980-luvulla —> menestys ei riipu teknisestä osaamisesta vaan asiakkaiden reaktioista (Lecklin 2002, 103-104; Grönroos 2009, 111).

Totuuden hetki on todellinen tilaisuus - sanan varsinaisessa merkityksessään - palveluntarjoaja osoittaa palvelun laadun ja siihen liittyvän kokonaisprosessin asiakkaalle mieleen jääväksi kokemukseksi. Näillä vuorovaikutustilanteilla tai palvelukohtaamisilla ylläpidetään myönteistä suhdedialogia, joka voi - valitettavasti - jossain tilanteessa olla myös negatiivinen mielleyhtymä.

Yleensä asiakas, ollessaan palveluorganisaation asiakkaana, kokee totuuden hetkiä jatkuvasti —> palvelutuotanto ja toimitusprosessi tuleekin suunnitella ja toteuttaa siten, ettei huonoja totuuden hetkiä pääse syntymään. Kun tai jos palvelutilanteita ei hallita, niin prosessin toiminnallinen laatu häiriintyy tai kärsii ja tällöin on vaarana syntyä ennalta tiedostamaton epätavallinen laatuongelma tilanteessa, kun yritys yrittää solmia suhdetta asiakasyritykseensä käyttämällä dialogista viestintää.

Kun "ajatellaan yhdessä" miten asiakkaan vakiintuneita toimintoja ja prosesseja voitaisiin tukea parhaiten kehittämällä yhteisten tietojen välittämistä. Tämän seurauksena syntyy yhteisymmärrys ja sitoutuminen asiakkaan ja toimittajan ja / tai palveluntarjoajan välille. Tällöin todennäköisyys yrityksessä kasvaa siitä, kuinka saadaan isompi osuus "asiakkaan lompakosta" ja / tai "hänen/sen sydämestään".  

Pitkäaikaisen asiakkaan antama suusanallinen viesti kertoo yrityksestä kokonaisvaltaisemman arvion kuin yksittäisistä kokemuksista, hintaan tai palvelukykyarvioon perustuen. Tällaisesta tilanteesta syntyy suhdedialogi, joka johtaa ennalta suunnittelemattomaan myönteiseen suusanalliseen viestintään. Tämä sanallinen viestintä luo ja ylläpitää suhdedialogiaa.

Siis vuorovaikutteisella ja tasavertaisella keskustelulla näyttää olevan merkitystä puhutaanpa sitten dialogista tai suhdedialogista. Siis siitä vaan keskustelemaan ja luomaan totuuden hetkeä!

 

Sidosryhmäajattelua koulutuksen tuottamiseen!

Sidosryhmät ymmärretään positiivisimmillaan yrityksen käytössä oleviksi resursseiksi, joista yritys voi hyötyä, vieläpä enemmän kuin se on joutunut panostamaan ryhmään.  Joissakin yhteyksissä sidosryhmät voidaan kokea taakaksi, joita on pyrittävä hallitsemaan mahdollisimman hyvin.

Freeman (1984) määrittelee sidosryhmän olemusta sidosryhmäteorian pohjalta: Organisaation sidosryhmät muodostuvat yksilöistä ja/tai ryhmistä, joilla on vaikutusvaltaa yrityksen tavoitteiden toteutumisessa, mutta heihin on myös vaikuttamismahdollisuus yrityksen tavoitteiden saavuttamisen avulla. Käsitettä sidosryhmät voidaan taas määritellä ja tulkita monella eri tavalla ja monesta eri näkökulmasta, joko laajempialaiseen tai suppeampialaiseen näkökulmakehikkoon kuuluviksi. Tähän kehikkoon voidaan mielestäni nostaa myös termi: hybridi.

Käsitteenä hybridi merkitsee yhdistelmää, jota voidaan käyttää monissa eri yhteyksissä. Hybridiorganisaatio on mielestäni yksi hybridi -käsite. Hybridiorganisaatio puolestaan tarkoittaa organisaatiota, jolla on yleishyödyllisten tavoitteiden lisäksi yritystoiminnallisen hyödyn tavoitteita. Yhtenä hybridiorganisaationa pidän koulutuskuntayhtymiä, joilla on sekä yleishyödyllisiä (=voittoa tavoittelematon toimiala/julkisella rahalla operointi), että yritystoiminnallisia (=suoriutua sitoumuksistaan) hyödyn tavoitteita. Koulutusinstituutioita voidaan pitää hybridiorganisaatioina myös jotain toista näkökulmaa analysoiden, mutta kenties tästä sitten myöhemmin.

Toisen koulutusasteen ammatillisen koulutuksen järjestäjän on tehtävä yhteistyötä alueen työelämän, muiden ammatillisten koulutuksen järjestäjien, lukiokoulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen, perusopetuksen sekä nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa. Edellä mainitun kuvauksen pohjalta voidaan todeta koulutuksen järjestäjällä olevan laajat sidosryhmäsuhteet. Tästä syystä tai juuri sen vuoksi koulutuskuntayhtymä - hybridiorganisaatiokontekstia voidaan mainiosti tarkastella sidosryhmäajattelun näkökulmasta. Elikkä koulutuksen tehtävänä ei ole vain vastata kysyntään/muutoksiin vaan myös itse olla aktiivisena viemässä muutosta eteenpäin sekä kehittää omaa toimintaansa yhdessä sidosryhmiensä kanssa.

Strategic Management – A Stakeholder Approach -teoksessaan R. Edward Freeman (1984) jakaa sidosryhmien vaikutukset yritystoiminnan taloudellisiin, teknologisiin, yhteiskunnallisiin, poliittisiin tai hallinnollisiin vaikutuksiin. Tästä Freemanin teoksesta katsotaan saaneen alkunsa sidosryhmäajattelun soveltaminen mm. lukuisten liikkeenjohdollisten ilmiöiden selittämiseen ja ratkaisuihin ja miksipä ei myös koulutustuotannon toteuttamiseen.

Koulutusorganisaation päätehtävänä ajatellaan olevan koulutuksen tuottaminen, joka palvelee sen sidosryhmiä. Jos koulutus määritellään yleisellä tasolla subjektin ja objektin väliseksi possessiiviseksi suhteeksi, tällöin ajatellaan koulutusorganisaatiota subjektina, opiskelijoita/työelämää objektina ja siis suhteena on koulutus/koulutuksen tuottaminen.

Nyt voidaankin lähteä pohtimaan sitä, kuinka hybridiorganisaatio sekä yleishyödyllisten, että yritystoiminnallisten tavoitteiden pohjalta voi tyydyttää parhaalla mahdollisella tavalla sidosryhmiensä tavoitteet. Tavoitteiden tyydyttämisessä on huomioitava subjektin ja objektin välinen possessiivinen suhde myös laadun ja priorisoinnin näkökulmasta. Yksi tehokkain ja laadukkain koulutusmuoto on oppisopimuskoulutus. Siitä herääkin kysymys: kuinka oppisopimuskoulutus halutaan priorisoida hybridiorganisaatiossa possessiivisuhteeksi?

Jotenkin voi ajatella - aikaisempaan kokemukseeni pohjaten – oppisopimuskoulutuksen näyttäytyneen, ainakin joissain, koulutusorganisaatiossa jopa taakkana, jota ei juurikaan ole pyritty hallitsemaan mahdollisimman hyvin. Toivoa sopii uuden koulutusreformin tuovan positiivisia muutoksia oppisopimuskoulutuksen priorisointiin ja samalla sidosryhmiä paremmin tyydyttäviä hybridiorganisaatioiden toimintatapoja possessiivisiksi suhteiksi, joka on tässä kontekstissa koulutuksen tuottaminen😊.  

Henkinen kasvu haastaa!

Nykypäivänä on vaikeaa ajatella yritystä, jolla ei ole tulevaisuuteen suuntautunutta näkemystä oman bisneksen toiminnasta ja sen kehittämisestä. Voin ajatella näin: yhteinen päämäärä ja visio [(visio = näky, ilmestys, enne); mutta myös harhanäky] saavat ihmiset oppimaan ja tavoittelemaan parasta mahdollista suoritusta. Ongelmana nähdään usein se, miten kaikki työntekijät saadaan kokemaan visiot yhteisiksi. Ensimmäinen askel yhteistä tulevaisuutta kohti on luopuminen perinteisestä käsityksestä, että visiot ”annetaan” ylhäältä valmiiksi. Olennaista on, että yrityksessä puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta, keskustellaan mahdollisista näkemyseroista ja synnytetään näiden keskustelujen kautta yhteistä näkemystä bisneksen tulevaisuudesta.

Mielestäni työ, joka on kautta aikojen ollut suomalaisen yhteiskunnan kunnia, on suorituksena ja elämisen ehtona kokenut melkoisen muutoksen. Työllä tavoiteltavien aineellisten hyötyjen tilalle ja ohikin on astumassa ja astunutkin voimakas pyrkimys oman ajankäytön hallitsemiseen ja sisäiseen hyvinvointiin, niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Kaikkien työntekijöiden olisikin ”löydettävä” paikkansa organisaatiossa samalla kun työnantajan/organisaation asettamat tavoitteet yritystoiminnan tuottavuudelle, jatkuvuudelle ja asiakastyytyväisyyden saavuttamiselle saadaan parhaalla mahdollisella tavalla yhdessä toteutettua.

Osata tehdä mitä tarvitaan, vaatii aivoja … siis älyä lähtökohtanaan. Tarvittava äly ei lähde vain yhdestä päästä, vaan toimivasta yhteistyöstä ihmisten kesken. Tämän edellytys puolestaan on henkinen luottamus ja positiivinen suhtautuminen toisiin ihmisiin. Kukaan meistä ei voi olla kaikkea. Meidän on hyväksyttävä se, että vaikka olemme hyviä jossain asiassa, on meillä myös puutteemme. Puutteitaan voi jokainen meistä korjata kehittämällä itseään. Yksi kehittämisen keskeisempiä periaatteita onkin opiskella ja oppia ihmisiltä, jotka mielestäni ovat minua parempia minun omien heikkouksieni kohdalla – siis pyrkiä henkiseen kasvuun.

Henkinen kasvu vaatii energiaa, se vaatii työtä, se vaatii avointa mieltä ja valmiutta kokeiluun. Terve nöyryys on oltava joka-aamuinen tunne. Yleinen käsitys on, että epäjatkuvuus ja kriisit ovat edellytys muutoksille, jotka taas ovat edellytys kehitykselle. Kehittyminen ei yleensä ole kiinni ihmisen iästä. Ihmiset oppivat parhaimmillaan toisiltaan, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.  Omien vahvuuksien löytäminen ja niiden käyttäminen muodostavat henkisen kasvun ydinalueet. Tällöin on tärkeää löytää ”sisällöllistä” kiinnostusta välineellisen kiinnostuksen rinnalle - ja sen ohi. Meillä jokaisella omien persoonallisten ominaisuuksien käsittely saattaa olla yksi syy siihen, miksi me koemme töittemme ja kilpailun lisääntymisen myötä henkilökohtaisia kasvupaineita.

Tulevaisuuden hallinnasta ja ennakoitavuudesta on tullut yritysten ja niiden rahoittajien kannalta keskeinen haaste. Mitä perustellumman ja varmemman otteen yritys saa tulevaisuudesta, sitä tehokkaammin se voi ohjata panoksiaan turvatakseen elinkelpoisuuttaan ja kilpailukykyisyyttään alati muuttuvilla markkinoilla. Investointitoiminnan päätöksentekoa rasittaa useasti epätietoisuus pitkäkestoisesta taloudellisesta kehityksestä ja työvoiman saatavuuteen liittyvistä haasteista. Äärimmillään investointivaroivaisuus on saattanut johtaa yritystoiminnan kehityksen pysähtyneisyyteen, koska yritys on ikään kuin halvaantunut tuntiessaan voimattomuutta ja jopa pelkoa ja epätietoisuutta markkinoittensa kehittymisen suunnasta sekä glopaalin sosiaalisen kulttuurin hallinnasta.

Me suomalaiset pidämme jotenkin sosiaalista kulttuuria helposti pinnallisena näytelmänä. Hellimme mielikuvaa, että tuttu suomalainen ”perustönkköys” on jotenkin kunnioitettavan aito asia ja sulava ”salonkikelpoisuus ” jopa suorastaan moraalisesti arveluttava juttu. Useasti kuitenkin näillä sulavasti kommunikoivilla, sosiaalisesti taitavilla henkilöillä on sekä hyvä tilannetaju, että mainio roolinottokyky.

Wikipedia: "Liiketaloudessa visiota voidaan arkikielellä kutsua myös unelmaksi. Visio on arkijohtamisen peruskivi. Sen avulla pyritään luomaan jokaiselle työntekijälle kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Visio on jotakin, jonka yksilö haluaa saavuttaa ja joka innostaa häntä. Useimmille ihmisille se on pohjimmiltaan pyrkimys luoda jotakin taloudellista voittoa suurempaa ja merkityksellisempää. Ilman visiota työllä ei ole merkitystä, suuntaa eikä ohjetta esimerkiksi siihen, miten tehtäviä ja kehitystoimintaa priorisoidaan.

Visio on myös osa yrityksen, aatteellisen yhdistyksen tai muunlaisen järjestön strategiaprosessia. Strategia on yhteistä tietoa yrityksestä, yhdistyksestä tai järjestöstä ja sen toimintatavoista, ja se myös syntyy yhdessä tekemällä. Kun henkilöstö halutaan saada mukaan visiointiin, johdon tärkeimmiksi työkaluiksi nousevat tarinat ja kieli, joiden avulla luodaan innostusta. Tarinoiden voimaa hyödynnetään organisaatioiden visiointityössä vasta vähän. Tämä on eräs syy siihen, miksi visio on jäänyt monissa tapauksissa pelkäksi hokemaksi, jolla ei ole käytännön merkitystä.

Alun perin visio on tarkoittanut näkyä tai harhanäkyä, erityisesti uskonnollisessa tai huumavilla aineilla saavutetussa hurmostilassa koettua".

Kasvuyrittäjyyden kasvun haasteet ...

Maanantaina (23.4.2018) uutisoitiin Suomeen hakeutuvien kasvuyritysten etabloitumisen haasteista. Etabloitumishaasteiden keskiössä ovat Startup-yritys, Maahanmuuttovirasto (Migri), Business Finland ja Kasvuyrityskeskus A Grid, sekä kyseisten tahojen toimiva yhteistyö.

Avataan hiukan sitä millaisia toimijoita edellä mainitut tahot ovat:

Wikipedia: Startup-yritys tarkoittaa nuorta kasvuhakuista yritystä. Sillä voidaan tarkoittaa myös yritystä, joka vasta kehittää ensimmäistä tuotettaan eikä tuota vielä voittoa. Termiä käytetään usein enintään muutaman vuoden ikäisistä yrityksistä tai kunnes yrityksen osakkeiden omistajiksi on tullut muita kuin perustajajäseniä. Startup-yrityksen omistajiin voi kuitenkin kuulua ulkopuolisia ns. bisnesenkeleitä. Yrityksen nuori ikä tai esimerkiksi teknologia-alalla toimiminen ei riitä määrittelemään yritystä Startup-yritykseksi, vaan olennainen piirre on nopean kasvun tavoitteleminen

Wikipedia: Maahanmuuttovirasto (Migri) on sisäministeriön alainen virasto, joka käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen ja Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita. Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa asiantuntija-, palvelu- ja päätöksenteko-organisaatio, joka toteuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Virasto myös tuottaa tietopalveluita niin kansainvälisiin tarpeisiin kuin kotimaan päättäjille ja viranomaisille poliittisen päätöksenteon avuksi. Virasto aloitti toimintansa vuonna 1995 nimellä Ulkomaalaisvirasto, ja Maahanmuuttovirastoksi nimi vaihtui vuoden 2008 alussa. Maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa valtioneuvoston linjausten mukaisesti sisäministeri.

Business Finlandin verkkosivut: Business Finland on tammikuun alussa 2018, kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita tarjoava Finpro ja innovaatiorahoitusta tarjoava Tekes, yhdistynyt uudeksi toimijaksi Business Finlandiksi. Business Finlandin ensisijainen tavoite on tarjota heidän yhteisille asiakkailleen sujuva palvelupolku, kun heidän asiakkaat ovat kansainvälistymässä ja hakemassa innovaatiorahoitusta, kansainvälisiä investointeja tai matkailijoita. Business Finlandin tehtävä on toimia uuden kasvun katalysaattorina ja luoda mahdollisuuksia Suomelle innovaatioiden ja kansainvälisen kasvun kautta. Strategiamme on kaksiosainen: mahdollistamme kansainvälistä kasvua yrityksille sekä luomme maailmanluokan liiketoimintaekosysteemejä ja kilpailukykyistä liiketoimintaympäristöä Suomelle.

A Gridin verkkosivut: Kasvuyrityskeskus A Grid on Aalto-yliopiston kampuksella sijaitseva, uusi startupien, yritysten ja yrittäjien yhteisö. Entisissä Sähkötekniikan korkeakoulun tiloissa avautuva yhteisötila A Grid kokoaa saman katon alle muun muassa kasvuyrityksiä, luovien alojen yrityksiä, kiihdyttämöitä ja palveluita yrityksille. Kyseessä on kunnianhimoisten startupien, yritysten ja yrittäjien luova yhteisö: rakennukseen tulee remontin valmistuttua tilat jopa sadoille toimijoille.

Elellä mainittujen tahojen yhteistoiminnan lähtökohtana on houkuttelevampi Suomi Europan unionin ulkopuolelta tuleville yrittäjille. Suomessa tuli voimaan uusi laki (1.4.2018), jonka tarkoituksena on helpottaa kasvuyrittäjien pääsyä Suomeen. Kasvuyrittäjien oleskelulupajärjestelmä mahdollistaa StartUp-yrityksen perustamisen Suomeen EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville / pyrkiville huippuosaajille.

Tänään ulostulleesta YLE -uutisoinnista saa käsityksen, että tähän mennessä StartUp-yrityksiä on tulkittu edelleen, jostain syystä liian riskialttiiksi. Tämän riskialttiustulkinnan vaikutuksena on näkyvillä maahanmuuttajien / kasvuyrittäjien oleskeluluvansaamisen hitaus / vaikeus, jolla taas on merkitystä huippuosaavan kasvuyritystoiminnan aloittamiseen Suomessa? Suomalainen yhteiskunta tarvitsee kaikki hyvät tekijät, jotka ovat saatavillamme. Ymmärtääkseni, Business Finland ”auditoi” tarjolla olevan oleskelulupaa hakevan kasvuyrityksen / yrittäjän liikeidean ja tekee esityksen Maahanmuuttovirastolle, joka tekee päätöksen oleskeluluvasta. Tavoitteena lienee saada muutamia kymmeniä lupia / vuosi. Eihän vaan byrokratia ……

On erilaisia "tunteenpaloja" ...

Elämänpolku ihmisillä on hyvinkin erilainen ja elämän "kehitystehtävät" johdattelevat meitä  moniin eri elämänvaiheisiin. Ei varmaan ole olemassa yhtä ja ainoaa ja oikeaa polkua. Minun polkuani on ohjaillut yrittäjyys ja voin jopa sanoa intohimonani olleen yrittäjyyden, kun katson menneisyyttäni peruutuspeilistä - ja tuleevaanikin.

Lähes parin vuosikymmenen itsenäinen yrittäjyys ja sen jälkeinen ajallisesti samanmittainen työsarka ammatillisen koulutuksen tehtävissä, kuten myös yrittäjyyskouluttautumiseni ovat antaneet minulle kokemuksellista näkemystä ja näkemyksellistä kokemusta yrittäjyydestä.

Kiinnostukseni yrittäjyyttä kohtaan on säilynyt haastavana ja innostavana viimeisimmästä lähes kaksikymmenvuotisesta toisen asteen ammatillisen koulutuksen virkaurastani huolimatta…ja/tai siitä johtuen! Työhöni oppisopimuspäällikkönä/oppisopimusjohtajana - josta olen täysinpalvelleena jäänyt eläkkeelle - on niin ikään luonnollisesti ja ko. ideologiaan asiaankuuluvasti kuulunut olennaisesti yrittäjien ja yritysten kanssa yhdessä tekeminen. Kyseisessä työssäni olen kannustanut ja kehittänyt yrittäjyyttä ja yritystoimintaa koulutuksen keinoin.

Työssäoloaikanani olen samalla opiskellut yrittäjyyttä, josta viimeisin näyttöni (elokuu 2016) on yrittäjyyden alaan kuuluva väitöskirjani ”Perheyrityksen omistajapäättäjien sidosryhmäpainotusten muutos ennen sukupolvenvaihdosta. Monitapaustutkimus vuosikertomusaineistosta ”.

Toimin tällä hetkellä perheyrityksessämme Senior Advisorina. Olen yrittäjyyden, sidosryhmätoiminnan, liiketoiminnan ja organisaatiomuutosten asiantuntija ja kouluttaja. Kehittämistoiminnan osaaja ja elinkeinoelämän yhteyksien tuntija ja kehittäjä. Teen yhteistyötä jalat maassa – ilman turhaa uhoa kaikkitietävyydestä ja kaikkitaitavuudesta, riittävän nöyränä, mutta samalla aktiivisesti ja tavoitteellisesti asioita ajaen. Mielestäni näin pääsemme siihen, että tulevaisuuden ratkaisuja varten kirjoitetuille nuoteille löytyy nykyistä useammin soittovalmiit soittajat. Olen 64-vuotias yhteiskuntatieteiden tohtori Järvenpäästä.

Olen innostunut, ja minulla on aktiivinen työote myös toisten yrittäjyyden ja yrittäjiksi aikovien kehittämisessä ja heidän menestymisessään yrittäjänä. Olen ”idearikasuudistajapersoona”. Toimin Hyvä Diili -verkostossa yrittäjien mentorina ja Suomen Mentorit ry:n mentoriohjelmassa korkeakoulutettujen mentorina … 😊 😊😊

... tässa yksi osa myyntikirjettäni, jolla "myyn" itseäni.....

Yrittäjyys ja työn tarkoitus

Tulosajattelussa työ saa oikeutuksensa vasta siitä, kun joku tarvitsee työn tulosta, elikkä on löydettävä ulkoinen tai sisäinen asiakas. Työn tarkoitus tulee selkiinnyttää vähintään ”seuraavaan sukupolveen”, kysymällä mikä on työmme tarkoitus? Kun löytyy vastaus, kysytään sama uudelleen. Pitkälle edistynyt kyvykkyys huipentuu sisäisenä yrittäjyytenä, jota voi verrata omakotirakentajan työotteeseen.

TEE ITSEÄSI KOSKEVA SUUNNITELMALLINEN JOHTAMISKUVAUS KÄYTTÄMÄLLÄ ESIMERKIKSI SEURAAVIA PÄÄKOHTIA:

-          Oman työn tarkoituksen, vastuualueiden ja päätäntävallan määritys.

-          Henkilökohtaisen tulevan tuloskauden avaintulosten, tulostavoitteinen ja tarvittavien toimenpiteiden muistiin merkitseminen omaa käyttöä varten.

-          Menneen toimintakauden tulosten ja toimenpiteiden arviointi, sekä johtopäätösten teko henkilökohtaisella tasolla.

-          Oman elämän suunnittelu varaamalla itselleen, perheelleen, ystävilleen ja harrastuksilleen ennalta riittävästi aikaa.

-          Henkilökohtaisen kehittymistarpeen määrittely.

KAAVAMAISUUS KANGISTAA

-          Liikekirjanpidon tuloslaskelma kertoo euroina yrityksen menneisyyden. Tulevaisuuden, kannattavuuden tai kannattamattomuuden yksityiskohtaisia syitä se ei kerro.

-          Korkeasuhdanteen keskimääräistykset eivät silloin riitä, kun lama laskee myyntituottoja. On päästävä kiinni piilovoittoihin ja piilotappioihin, jotta asioille voidaan tehdä jotakin.

-          Liikekirjanpidon yhteiskunnallinen päätehtävä on historiankirjoitus. Sen pitää turvata tasejatkuvuus, kirjausperusteiden muuttumattomuus sekä tilivuosien ja kaikkien yritysten välinen karkean tason vertailukelpoisuus.

-          Yrittäjän/yritysjohdon on suunniteltava toimintaa, muutettava asioita ja oltava yrityksestään liikekirjanpitoa paremmin perillä.

-          Liikekirjanpidon eurojen varassa ”lentävä ohjaaja” ohjaa yritystoimintaa historian peruutuspeilistä.

-          Toimintaa voi johtaa, ei euroja.

-          Strategiat vaihtuvat, tuotanto/palvelu virtaa, mutta laskenta pysyy muuttumattomana.

-          Strategia, joka mainitsee kiinteät kustannukset, on pelkkä laskuharjoitus.

-          Oikealla johtamisen tasolla ja aikaperspektiivillä kaikki kustannukset ovat muuttuvia.

-          Kaikkiin kustannuksiin voidaan vaikuttaa.

-          Yleisesti käyttämämme kaavamaiset laskentamenetelmät kierouttavat yrittäjän/johdon ajattelua ja syventävät mahdollista yrityksen syöksykierrettä.

-          Mikään säädös ei pakota matkimaan liikekirjanpidon tuloslaskelma- ja tasekaavoja yrittäjän/johdon laskennan pohjaksi, näin kuitenkin tehdään, jollei yrittäjä/johto muuta vaadi.

-          Sitä saa mitä tilaa.                                                                       Lähde: Krono 1996

 

”Huipulla ei voi matkia muita. On luotava itse uutta.” 

Uintivalmentaja Esa Sievinen (HS 12.1.1994) -

Onnellinen?

Keskiviikkona 14. maaliskuuta 2018 uutisoitiin Suomen olevan YK:n World Happiness Report -vertailun kärjessä, eli kyseisessä raportissa Suomi sai kärkisijan onnellisuusvertailussa. Vertailussa on yhteensä 156 maata. Raportissa pohditaan myös laajemmin onnellisen elämän edellytyksiä, muun muassa vertailumaiden:

-          taloutta

-          väestön terveyttä

-          kansalaisten anteliaisuutta

-          heidän kokemuksiaan vapaudesta ja

-          sosiaalisesta vapaudesta ja

-          sosiaalisesta tukiverkostosta, sekä

-          korruption vähäisyyttä

Raportin mukaan ”Tärkeimmät rakennuspalikat onnellista yhteiskuntaa varten ovat demokratia, tasa-arvo, hyvä koulutus ja laadukas lastenhoito sekä toisistaan huolehtiminen.”

Pientä pohdintaa aiheesta.

Ranskalaisen matemaatikon, fyysikon ja kirjailijan Emilie du Chatelet (1706-1749) tutkielmassa onnesta todetaan: ”Uskotaan yleisesti, että on vaikeaa olla onnellinen, ja on toki monia syitä uskoa niin; mutta ihmisen olisi helpompaa tulla onnelliseksi, jos hän harkitsisi ja laatisi suunnitelman ennen kuin toimii. Joudumme olosuhteiden vietäväksi ja asetamme toiveita, jotka eivät täyty kuin puoliksi: loppujen lopuksi emme oivalla onnen edellytyksiä ennen kuin ikä vastuksineen alkaa asettaa meille esteitä.”

Wikipedia:Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat korostavat ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kokevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisen onnellisuutta.”

Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat korostavat onnen lähteenä ihmisen hyveellistä elämää. Vaikka Aristoteles eli 300-luvulla eKr. hänen huomionsa ihmisistä ja yleensä ihmisten elämää kuvaavista näkemyksistä sopii myös tämän päivän ilmiöiden ja haasteiden (ongelmien) tarkasteluun. Aristoteleen etiikan perusajatus on se, että yksilön tulee käyttäytyä jatkuvasti hyveellisesti ja kehittää hyveitä, sen sijaan että tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja.

Aristoteleen mukaan onnellisuus voidaan määrittää (tyydyttävästi), kun onnellisuus liitetään ihmisen tehtävään ja sitä vastaavaan hyveeseen. Hyveellä tarkoitetaan toteuttaa jokin tehtävä hyvin. Jos lumilapion tehtävä on olla sopiva, jota käyttäen suoriudutaan lumitöistä hyvin, niin silloin lumilapio on hyve, kun se on sopiva. Voidaankin esittää kysymys, onko ihmisellä, juuri ihmisenä, mitään tehtävää ja hyvettä samassa mielessä kuin lumilapiolla on. Aristoteleen mukaan on, jos löydetään sellainen piirre, joka on olennainen vain ihmiselle, mutta ei millekään muulle olennolle, eli käytännön elämässä ilmenevä järkevyys voisi kuvastaa sellaista.

Elikkä Aristoteleen mukaan, kun toimii käytännöllisen järjen ohjaamana kaikilla elämänalueilla, voidaan onnellisuus tai hyvä elämä määritellä elämäksi ihmisen hyveen mukaan. Hyvä elämä on sellaisen olennon elämänhallintaa, jonka sielua ei voi erottaa ruumiista – olennon, joka ajattelun lisäksi myös haluaa, tuntee ja rakastaa, tarvitsee toisia kaltaisiaan ja elää yhdessä näiden kanssa ja jonka elämän onnistumista arvaamattomat sattuman iskut voivat haavoittaa.

Kuopio todettiin yhdeksi maamme onnellisimpien asukkaiden paikkakunnaksi. Liekö se ollut syy vai seuraus, kun noin puoli vuotta sitten muutimme pois Kuopiosta, vai alkoiko se ikä vastuksineen asettaa onnellisuusesteitä Kuopiossa asumisellemme, vai jouduimmeko olosuhteiden vietäviksi? 😊.

Rajanveto ei ole veteen piirretty viiva - ei ainakaan aina - siitä voi tulla haaste!

Tässä päivänä muutamana eteeni tuli rajanveto-ongelma.  Tai ongelma ja ongelma, siis ongelma on ongelma kunnes se ratkaistaan. Ongelmaratkaisun jälkeen siitä tulee haaste. Nyt, käsiteltävänäni oleva ongelma on melko monessa yhteydessä ratkaistu, mutta silti, se, yhä edelleen on enemmän ongelma kuin haaste.

Kyseessä on työsuhteen ja yrittäjätoiminnan raja – rajanveto.

Kun asiaa tarkastellaan työeläkelain näkökulmasta: työeläkelakien objektina on tällöin ansiotarkoituksessa tehty työ eli ansiotyö. Työsuhteessa ja virkasuhteessa tehty työ on epäitsenäistä ansiotyötä. Epäitsenäinen ansiotyö vakuutetaan työsuhde-eläkelakien mukaan. Kun taas yrittäjänä tehty työ on itsenäistä ansiotyötä ja itsenäinen ansiotyö vakuutetaan yrittäjäeläkelakien mukaan.

Työtä voi tehdä myös ilman ansiotarkoitusta. Työeläkelait eivät lähtökohtaisesti, siis lähtökohtaisesti, koske työtä, jota ei tehdä ansiotarkoituksessa. Esimerkkeinä mainittakoon:

-          talkootyö

-          harrastustoiminta

-          luottamustoiminta

-          työharjoittelu

Tavanomainen harrastustoiminta ja sen yhteydessä tehtävä työ on työsopimuslaissa rajattu työsopimuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Työsuhde määritellään työsopimuksen tunnusmerkistön avulla. Työsuhteen tunnusmerkkejä ovat muun muassa:

-          työn tekemisestä tehty sopimus

-          työn tekeminen henkilökohtaisesti

-          työn tekeminen vastiketta vastaan

-          työn tekeminen työnantajan lukuun

-          työn tekeminen työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.

Työsopimuslain mukainen työsopimuksen käsite on niin sanottua pakottavaa oikeutta. Työntekosuhteen osapuolet eivät esimerkiksi voi sopia keskenään eläkelaitosta sitovasti ja laista poiketen:

-          onko kyseessä työsuhde vai ei

-          mitä työeläkelakia työntekosuhteessa sovelletaan

-          että työsuhteen perusteella tehdystä työstä maksettua ja eläkkeen perusteena olevaan työansioon kuuluvaa suoritusta, esimerkiksi tulospalkkiota, ei otettaisi huomioon eläkettä ja työeläkevakuutusmaksuja määrättäessä.

Työsopimuksen voi tehdä, joko:

-          suullisesti

-          kirjallisesti

-          sähköisesti

Työsopimus voi syntyä myös hiljaisesti silloin kun työnantaja sallii työntekijän tekevän työtä lukuunsa, vaikka nimenomaista sopimusta ei olisi tehty. Selvyyden vuoksi työsopimus onkin hyvä tehdä kirjallisesti. Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu tekemään työtä henkilökohtaisesti. Tämä koskee myös työkunnan jäseniä.

Työsopimuksessa työntekijä sitoutuu työskentelemään työnantajan lukuun vastiketta vastaan. Työsuorituksesta tuleva hyöty koituu välittömästi työnantajan hyväksi. Työntekijän saama palkka ei ole tässä tarkoitettua työnteosta saatua välitöntä hyötyä vaan vastiketta työstä.

Henkilö, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa tai virka- taikka muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa. Tällöin voidaan käyttää apuna oikeus- ja verotuskäytännön kautta vakiintuneita yrittäjätoiminnan tunnuspiirteitä:

-          ansiotarkoitus

-          itsenäisyys

-          yrittäjäriski

-          toiminnan laajuus, yleisyys ja julkisuus.

Työsuhde-yrittäjyys -rajanvedossa keskeinen merkitys on sillä, onko yrittäjä itsenäinen suhteessa työn teettäjään. Yrittäjä ei ole työsuhteessa tarkoitetuin tavoin työnantajan työn johto- ja valvontaoikeuden (direktio-oikeuden) alainen. Yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa. Yrittäjä voi lähtökohtaisesti päättää itse muun muassa siitä:

-          millaisia töitä tekee

-          ottaako työn vastaan

-          kuinka monen työnteettäjän kanssa asioi

-          miten hinnoittelee työnsä

Eli yrittäjänä tehdylle työlle on tyypillistä, että työntekoa koskeva sopimus on selkeästi muu kuin työsopimus. Rajanveto työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välillä tehdään tapauskohtaisen kokonaisarvion perusteella. Kokonaisarviossa voidaan kiinnittää huomiota tai ottaa huomioon:

-          osapuolten tarkoitus

-          työn konkreettinen tekotapa

-          palkkaus

-          työntekoa koskeva sopimus

-          toimeksiantojen määrä

-          työnteettäjän ohjausoikeus

-          toimintaa varten otetut vakuutukset

-          toiminnasta tehdyt viranomaisilmoitukset

-          työskentelyolosuhteet

-          työsuhteen oikeudellinen luonne

-          työnsuorittajan asema

-          työnteettäjän asema

-          työeläkevakuuttamisvelvollisuus

-          sopimuksen täyttymiseen liittyvät seikat.   

Lähde: ETK:n soveltamisohjeet, esimerkit, tiedotteet ja aikasarjat 2004-2014

Rajanveto-ongelmat työsuhteen ja muiden työnteon muotojen välillä eivät ole kovin yleisiä. Käytännössä epäselvyyttä on pääasiassa syntynyt työntekijän ja niin sanotun itsenäisen yrittäjän eli itsenäisen ammatinharjoittajan työn välisestä rajasta.

Tämän kirjoitukseni lähtökohtaisena ”rajanvetoselvityksenä” ei ole tarkoitus antaa tyhjentävää kuvausta / selvitystä työsuhteen ja yrittäjätoiminnan rajanveto-ongelmiin, vaan pikemminkin nostaa esille, se, kuinka vaikeaa rajanveto ylipäätään on. Rajanveto-ongelmat koskevat asiaa, jos toistakin …

Perehdyttäessä asiaan, jos toiseenkin, rajanveto-ongelmia näyttää pullahtelevan esiin ainakin: avo- ja laitoshuoltopalvelujen välisessä rajanvedossa, tieteen rajanvedossa, törkeän ja tavallisen pahoinpitelyn rajanvedossa, oikeudettoman ja sallitun tiedon rajanvedossa, sisä- ja ulkopolitiikan rajanvedossa vs. kansainväliset suhteet jne. Kuten todettua, rajanveto-ongelman ratkaisun jälkeen siitä voi tulla haaste.

Wikipedian määritelmä haasteesta: Haaste on oikeudenkäyntiin liittyvä termi. Haasteella tarkoitetaan vastaajalle annettua kehotusta vastata kirjallisesti kanteeseen tai syytteeseen tai saapua oikeuden istuntoon. Tuomioistuin antaa haasteen vastaajalle sekä siviiliasioissa että rikosasioissa.

Siitä vaan vetelemään rajoja! 😊

Resurssivajausta?

Kirjoittelin älykkäästä ajankäytöstä seuratessani "toisella silmistäni" 21. helmikuuta PyeongChangin 2018 Olympialaisia. Jatkan nyt tätä samaa teemaa, hiukan eri näkökulmasta 😊

Aika on resurssi, oikeastaan se on kaikkien resurssien resurssi - resurssien äiti. Tilastokeskuksen (2014; ks. Hakanen 2015, 196-197) mukaan Suomessa yli kymmenvuotiaiden (10) kokonaisaikaresurssi vuodessa on noin 40,9 miljardia tuntia. Tämän resurssin käytimme vuonna 2009 seuraavasti:

-          henkilökohtaisiin tarpeisiin n. 45%

-          vapaa-aikaan n. 27%

-          kotityöhön, työmatkoihin ja opiskeluun n. 16%

-          ansiotyöhön n. 10%

kaikki osallistuvat päivittäin

-          henkilökohtaisten tarpeiden hoitamiseen 100%

-          vapaa-ajan käyttöön 99,5%

-          kotityöhön, työmatkoihin tai opiskeluun 92,2%

-          palkkatyöhön 30,4%, siis vajaa kolmannes

Elämämme on sidottu aikaan ja kaikki kulkee ajan kautta. Välitön elämän ylläpito ”haukkaa” aikaresurssistamme lähes 90%. Tilastotietojen tuloksia voi tulkita myös näin: välttämättömälle palkkatyölle jää aikaresurssistamme 10%. Tähän 10%:n aikaresurssiimme kohdistuu monia paineita ylläpitääksemme 90%:n aikaresurssiamme. Näistä paineista esimerkkeinä mainittakoon työhyvinvointiin liittyvät asiat, ammattiyhdistystoiminta, lakot yms.

Näin runsaan lumitalven keskellä mennessämme rautakauppaan ostamaan lumilapiota, voimmekin kauppaan mennessämme miettiä, ostammeko lumilapion vai ostammeko resurssin? Kun ostamme lumilapion = resurssi, niin ostamallamme resurssilla työresurssiamme käyttäen voimme saada aikaan kolmannen resurssin – tehdyt lumityöt. Elikkä tällöin muodostuu: ostettu resurssi (lapio) käytetty resurssi (voima/taito) ja yhdistetty resurssi (tehdyt lumityöt). Yhteistuote on aina myös resurssi –-> tuotetaan resursseja käyttämällä uusarvoa. Se onkin sitten taas oma juttunsa, ehkä palaamme myöhemmin siihen - kenties😊.

Yleisesti ajatelle voidaankin sanoa aika monessa tilanteessa: tarvetta olisi, mutta mistä resurssit? Yksi raharesurssia tai varsinkin sen puutetta kuvaava sanonta menee jotenkin näin: vaikka olisit kuinka rikkaan talon poika, mutta kun ei ole rahaa, niin olet köyhä --> resurssivajausta. Resurssit ja tarve eivät aina kohtaa!

Naiset osaavat sen - jo!

Kirjoitellessani tätä tekstiä katselen - toisella silmistäni – PyeongChangin 2018 Olympialaisten naisten parisprintin karsintoja, jossa Suomea edustavat Mari Laukkanen ja Krista Pärmäkoski. Suomalaiset ovat kilpailussa, juuri nyt, neljännellä sijalla.

Kaikilla hiihtäjillä on kova kiire, joka tietenkin on hiihtokilpailussa hyvin luonnollinen olotila, jopa toivottavakin!  Yleensä ihminen huumaantuu omasta kiireestään. Kiirettä pidetään myös hyvänä tekosyynä olla tekemättä ikäviä asioita. Kiire on, jostain syystä, ihmeen hyväksyttävä syy liikemaailmassa, monet kertovat, muka valittaen, että saavat päivässä niin ja niin paljon sähköposteja ja puhelin soi jatkuvasti. Businessmaailman edustajien äänestä, on useasti, aistittavissa ylpeyttä – on niin kiire ja siksi en ole vastannut sähköpostiisi tai soittanut sinulle. Tässä yhteydessä herääkin kysymys: olenko minä siis vähemmän tärkeä, vai onko tuolla tyypillä kalenteroinnissa ongelmia, kun ei älyä käyttää älyään ajankäyttönsä järjestelemiseen?

Järkiperäisesti ajattelemalla voi suunnitella, miten saa haluamansa --> käyttämällä älyä?  Äly on jokaisen elämään liittyvää ensisijaista toimintaa ja voimaa, äly pitää tunteet kurissa. Tunteet ja äly ovat vuorovaikutuksessa keskenään --> syntyy sisäistä keskustelua. Voidaankin sanoa ihmisten olevan ylpeitä älystään, ja jostakin sieltä se kumpuaa se minätietoisuus? Minä on aivoja käyttävä tietoinen olento 😊.

Kaikessa kiireessä on, älyään käyttämällä, älyttävä todellisen luksuksen olevan aika. Sanotaan: ”aika haavat parantaa, ja/tai ajan myötä kateus muuttuu myötätunnoksi.” Ihmisen tärkeys ei löydy täysistä kalentereista, vaan läsnä olemisesta, varsinkin omassa elämässään. Vain, minä itse, pystyn pysäyttämään kiireen omassa elämässäni. Elämän laatu ja ainutkertaisuus ei todellakaan löydy täysistä kalentereista, vaan älykkäästä ajan käytöstä.

Protestanttinen elämänasenne on opettanut meille tekemisen ja työteliäisyyden tärkeyden, siitäkin huolimatta, vaikka kristillisyys korostaa vahvemman ihmisen ja omana itsenään olemisen tärkeyttä? Latinankielinen dolce far niente, ”ei-minkään tekeminen”, on lähtökohtaisesti välttämätöntä: ajattelulle, luomiselle, mielikuvituksen kehittymiselle --> minätietoisuudelle.

Tämän tekstin kirjoittamisen aikana Naisleijonat voittivat olympiapronssia. Hienoa, Onnittelut! Suomen olympiatulevaisuus näyttää olevan naisten varassa – älykkäässä ajan käytössä. Meillä miehillä on kiire, kiire opettelemaan älykästä ajan käyttöä – naiset osaavat sen jo, miehiä paremmin, ainakin olympialaisissa 😊.

Sateentekijän haasteet?

Henkilökohtaistaminen on tämän päivän ammatilliseen koulumaailmaan liittyvää terminologiaa: opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, johon kirjataan yksilölliset osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista ja osoittamista sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot. Edellä mainitun kehittämissuunnitelman laatimisesta vastaa koulutuksen järjestäjä, ja laatii sen yhdessä opiskelijan kanssa.

Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on suunnitella tutkinnon tai koulutuksen perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen, jos opiskelijalla ei ole osaamisen osoittamiseksi tarvittavaa aiemmin hankittua osaamista.

Koulutuksen järjestäjän on tehtävä yhteistyötä alueen työelämän, muiden ammatillisten koulutuksen järjestäjien, lukiokoulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen, perusopetuksen sekä nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa.

Edellä mainittu kuvaus ei ole, millään muotoa, tarkoitettu täydellisenä ja tyhjentävänä kuvauksena ammatillisen koulutuksen henkilökohtaistamisen toteuttamisesta. Tarkoitukseni on avata sitä, kuinka vastuullinen ja laaja-alainen tehtävä koulutuksen järjestäjällä on jo pelkästään opiskelijan henkilökohtaistamisessa, saatikka sitten koko koulutusprosessin hoitamisessa! Joissain tilanteissa kysymykseen saattaa nousta jopa Sateentekijän haasteet? 😊

Yhteisten asioiden hoitajille, tai ainakin hoitotehtäviin valittaville, pitäisi myös tehdä henkilökohtaistaminen (vähän samoilla kriteereillä kuin ammattiin opiskeleville tehdään), jolloin saataisiin yhä paremmin esille kandidaattien henkilökohtaiset ominaisuudet ja sitä kautta parempi kuvaus kyvykkyydestä hoitaa yhteisiä asioita.

Yksi, yhteisten asioiden hoitajiin, kahdeksaan puoluejohtajaan, kohdistuva ”henkilökohtaistaminen” tehtiin HS-gallup kyselyssä (HS ti 6.2.2018 ja HS ma 12.2.2018 kolumni Antero Mukka). Kyselyssä esitettiin 19 ominaisuutta ja pyydettiin vastaajia merkitsemään, ketä kaikkia kahdeksaa puoluejohtajaa kukin ominaisuus sopii kuvaamaan. Kyselyn tuloksena muodostui puoluejohtajan kokonaisimago. Gallupin ”voittaja puoluejohtajan” ominaisuuksista nostettiin esille muun muassa seuraavia määritteitä: taisteleva, karismaattinen, rohkea, suvaitsevainen, inhimillinen….

Näitä HS-gallupin 19:ää ominaisuusmääritettä voidaan käyttää yleisemmin yhteisten asioiden hoitajien henkilökohtaistamisessa. Tällöin on määritettävä/kuvattava/pisteytettävä henkilökohtaisen osaamisen yksilölliset sisällöt/ominaisuudet määritteille: rohkea, taisteleva, pätevä, määrätietoinen, asiallinen, suunnitelmallinen, inhimillinen, yhteistyökykyinen, tasapainoinen, suvaitseva, spontaani, rento, mukava seurata mediassa, esittää kiinnostavia ajatuksia, voisin hyvin asua naapurissa, mukava käydä lounaalla/lasillisella, haluaisin tutustua tarkemmin ihmisenä, karismaattinen henkilö, turhan värikäs yksityiselämä.

Näin saadaan yhteismitalliset mittarit. Mittareita käyttäen voidaan laatia henkilökohtainen osaamisenkehittämissuunnitelma, jos sellainen ylipäätään nähdään tarpeelliseksi. -Jos, osaamisenkehittämissuunnitelmalle ei ole tarvetta, on meillä - jo tässä vaiheessa - käytettävissämme valmis Sateentekijä 😊.

Verkkovalmennukset.fi määrittelee Sateentekijän seuraavasti: ”Sateentekijä tarkoittaa käytännössä henkilöä, joka lähes ”maagisesti” pystyy tekemään elämässään asioita, jotka vaikuttavat ulkopuolisille mystisiltä. Mystisiltä sen takia, että tämä Sateentekijä vain jotenkin käsittämättömällä tavalla saa asiat toimimaan vaikeissakin tilanteissa.”

Tämmöistä kontemplointia tänään 😊.

Matalimmalta, vai sittenkin korkeimmalta?

Kun on halu tehdä sitä mitä haluaa, muodostuu siitä vahvuus ja uskallus tehdä melkein mitä vain? Tiedätkö muuten sen, että yrittäjät eivät yleensä koskaan saa ensimmäistä yritystään menestymään, tai toista tai kolmatta? Yhdysvalloissa New Orleansissa sijaitsevan yksityisen Tulane Universityn -liiketalouden professori Lisa Amoksen mukaan yrittäjät epäonnistuvat 3,8 kertaa kunnes he alkavat menestyä yritysmaailmassa. Professorin mukaan yrittäjät eivät pidä takaiskuja epäonnistumisena, vaan he ajattelevat, että kolme askelta eteen ja kaksi askelta taakse merkitsee kuitenkin yhden askeleen etenemistä.

Voidaankin lähteä siitä, että menestyksen luominen edellyttää yleensä vastoinkäymisiä. Tyyppi, jotka ei tee virheitä on yleensä sellaisessa ympäristössä, jossa joku toinen tekee virheitä ja tämä ns. virheiden tekijä ei pidä virheitä vihollisenaan. Yleensä virheet eivät ole peruuttamattomia – toki on niitäkin – asiat täytyy asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Ongelmia tai ainakin isompia haasteita alkaa tulla silloin, jos näkee VAIN jaossa saamansa huonon kortin, eikä koko jakoa.

"Eli elämä ei ole pelkästään sitä, että saa jaossa hyvän käden. Elämä on sitä, että pelaa huonolla kädellä hyvin."

- tanskalainen sanonta

Yrittäjämäinen asenne on syytä pitää, vaikka jokainen voi aina syyllistää itsensä monesta asiasta ja pahoittaa mielensä, että tein senkin niin, enkä näin. On kuitenkin syytä uskoa siihen, että ainakin useimmiten olet tehnyt parhaasi ja tavoitellut hyvää lopputulosta. Itse olen tällä elämänkokemuksellani tullut tulokseen, että asiat järjestyvät jollain tapaa ja jotain vielä parempaa on tulossa.  Kannattaa vetää puoleensa juuri oikeita ihmisiä ja oikeita asioita. Ajatella vaikka näin: kaikista kokemuksistani huolimatta tämä hetki on AINA elämäni merkittävin hetki - koko ajan. Haluan AINA ylittää riman ja toivon sen olevan ylityshetkellä mahdollisimman korkealla. Ihmiset, jotka kokevat epäonnistumisen vihollisena, jäävät niiden jalkoihin, jotka hallitsevat epäonnistumisensa.

”Ihmistä ei kukista hänen vastustajansa, vaan hän itse."

-Jan Christiaan Smuts

Omistaminen - omistajaohjaus- kansalaisystävällisyys

Yritysten omistajuuden merkitys on kasvanut yhä enemmän julkisuudessa käydyissä keskusteluissa. Erityisesti liiketalouden tutkijat ovat punninneet omistajuutta ensisijaisesti laillisena ja/tai taloudellisena kysymyksenä.  Omistajuus tehtävänä on sitä työtä, jota omistaja tekee omistuskohteen hyväksi, ja jonka tekemisestä hän on vastuussa. Psykologinen ja sosiaalinen lähestymistapa omistajuustutkimuksiin on tullut toisten tieteidenalojen tutkijoilta.

Nykysuomen sanakirjan (2003) mukaan omistaa -verbiä käytetään ilmaisemaan subjektin ja objektin välistä possessiivista suhdetta: objekti on täysin subjektin oma ja objekti on (periaatteessa) rajoituksetta subjektin hallittavana.

Omistamiseen liittyvä kontrollioikeus kohdistuu omaisuuteen ja omaisuuden käyttöön. Yhtiön menestymisen näkökulmaa tarkasteltaessa on syytä nostaa esiin mielenkiintoinen termi: residuaalikontrolli.

Omistajuuden käsitettä lähestytään eri tieteenaloittain eri tavoin. Taloustieteen, yrittäjyyden, organisaatiokäyttäytymisen ja työsuhdeasioita tutkivien tahojen edustajat tunnistavat residuaalikontrollin ja siihen liittyvät kolme oikeutta: voitonjaon, taloudellisen tiedon saamisen ja omistajuuteen liittyvän päätöksenteon.

Omistamisen ja osakkeen omistamisen asemaa kuvaa kokolailla hyvin seuraava teksti (Kay & Silberston 1995): ”Kun kerron sinulle, että omistan talon, voin päätellä, että minä olen se, joka päättää, ketkä voivat käydä sisälle taloon tai asua siinä, ja kuka taas ei voi tehdä niin; minä määrittelen miten se sisustetaan, minulla on oikeus päättää siitä kokonaisuutena tai jostakin sen osasta, ja että, voin käyttää siitä saamani tuotot omaksi hyväkseni. Kun ostan osakkeet BT:sta (British Telecom), en nauti mistään edellä mainituista eduista suhteestani BT:iin, lukuun ottamatta, rajoitettua oikeuttani viimeksi mainittuun.”

Monks ja Minow (2004) erottelevat omistajan ja omistajuuden, sekä liittävät niiden väliseen suhteeseen neljä elementtiä:

  1. omistajalla on oikeus käyttää omaisuuttaan niin kuin haluaa

  2. omistajalla on oikeus säädellä, miten muut käyttävät hänen omaisuuttaan

  3. omistajalla on oikeus siirtää oikeuksia omaisuuteen millä ehdoin hän haluaa

  4. omistaja on velvollinen varmistamaan, että hänen omaisuutensa käyttäminen ei vahingoita muita.

Omistaminen on oikeuksien ja vastuiden kombinaatio suhteessa omaisuuteen. Suurin osa kompleksisuudesta tulee vastuiden puolelta, omistajuuden neljännestä elementistä ei ole tutkijoiden mielestä samanlaista yksimielisyyttä kuin, edellä mainituista, omistajuuden kolmesta ensimmäisestä elementistä on.

Se mikä on optimaalista omistajalle, ei usein ole optimaalista muulle yhteiskunnalle. Eli yrityksen politiikka, joka generoi suurimman osan hyvinvointia omistajalle, ei välttämättä ole samaa politiikkaa, joka generoi suurinta sosiaalista hyvinvointia. Omistajilla on erittäin tärkeä rooli niissä prosesseissa, joilla yritykselle eli omistamisen kohteelle luodaan lisäarvoa. Omistajaohjaus ei aina täytä kaikkia kansalaisystävyyden kriteereitä, mitä ne sitten lienevät kulloinkin?

Kansalaisystävällisyys on hyvin monijakoinen käsite. Terho Pursiainen on määritellyt kansalaisystävyyden seuraavasti: ”Kansalaisystävyys on sitä, että jokaisen on oman etunsa nimissä suosittava jokaisen toisen menestystä. Kuka tahtoisi, että yhtiö, josta hän itse omistaa osakkeita, menestyy huonosti. Kansalaisystävyyden ilmapiiri loisi verrattomat olot työnteolle ja yrittämiselle. Se olisi kansantalouden väkevin kilpailuetu kaikkiin toisiin kansantalouksiin verrattuna.”

Jalo sanonta "haluamme olla parhaita"!!!

Haluamme olla parhaita, esiintyy aika monen yrityksen johtamisjärjestelmässä, vuosikertomuksessa, visiossa, strategiassa, juhlapuheessa yms.  Mutta, jos tämä lausahdus jää vaille selkeää konkreettista ja ymmärrettävää sisältöä, ei lausahduksella ole merkittävää arvoa eikä ”haluamme olla parhaita” -sisältöä voida tällöin mitata.

Tämän ylevän lauseen sisältö - toteutuakseen - tarkoittaa johdon vastuulla olevan vision ja strategian selkeyttämistä, sitouttamista ja tulosten mittaamista. Tätä kautta saadaan jokaisen yksilön (organisaation työntekijän) sisäisen ymmärryksen muodostumista/kasvamista strategisten tavoitteiden tärkeydestä. Mittaaminen sinällään ei ole sinänsä mikään itseisarvo, eikä se vielä auta, vaikka sitä tehdään useasta eri näkökulmasta teknistä tasapainoa tavoitellen.

Aikuisuus itsessään on aika lapsellista ja lapset taas ovat juuri sitä mitä me aikuiset yritämme olla olematta? Lapset eivät hienostele vaan ovat hyvin itsekkäitä, ahneita, pitävät puolensa, eivätkä juurikaan häpeä ja ovat kumminkin silti kaikkinensa hyvin avoimia. Olisiko strategian kirjoittajan syytä Benchmarkata lapsia ja heittää aikuisuus sivuraiteelle?

Voiko visio ja strategia olla tosisiistiä ja kaikkien mieleen -  hiukan epäilen? Taito, olla aina tai olla ainakin pääsääntöisesti oikeassa, vaatii strategian kirjoittajalta melkoisia luovuuskonsultin taitoja, sillä suurin haaste tässä mielestäni on se, että osallistujat eivät ole aina uusista haasteista innostuneita??? Luovuuden saralla on jokseenkin helppoa rakentaa "dream teameja", siis niitä pilvilinnoja, ja yrittää huijata itseään, tähän on käytettävissä melko lailla useita eri tapoja. Meistä kaikista voi tulla luovuuskonsultteja kunhan myötäilemme, jankutamme, vakuutamme ja pidämme pokkamme.

Voihan sitä aina strategian kirjoittamisessa harjoittaa strategista kopiointia suurten teknologiayritysten tapaan, kuten mm. Apple ja Google ja jossain määrin myös Nokia ovat kasvaessaan tehneet ja vältellessään niitä virheitä, joita aikaisemmin markkinoille tulleet ovat ”päässeet” tekemään. Silti aika harva uskaltaa omaksua tämän ajatuksen, sillä moraalin kanssa ristiriidassa on myös itsekkäästi toimimisen lisäksi altruistinen toiminta = auttaa kohdetta, mutta aiheuttaa toiminnalle itselleen jonkinasteista haittaa.

Jo vuonna 1486, tällöin 23-vuotias, firenzeläinen humanisti ja renessanssifilosofi Giovanni Pico della Mirandola kirjoitti puheen, jossa Jumala puhutteli ihmistä:

”Sinulle ei ole asetettu rajoja, vaan saat itse ne asettaa, sillä sinulle on annettu vapaat kädet. Olen asettanut sinut keskelle maailmaa, jotta voit sieltä helpommin katsella kaikkea, mitä maailmassa on.”

Tosin, Paavi Innocentius III taisi tästä – luovuus / strategia - puheesta hieman ”närkästyä”, sillä Pico vangittiin ja pakotettiin vetämään sanansa takaisin. Pico kyllä perui puheensa, ainakin muodollisesti, mutta ei hän koskaan muuttanut näkemyksiään ja kirjoitti jopa Apologian omien argumenttiensa puolustukseksi.

Siis vaarallinen ajattelu edistää luovuutta, mutta saattaa samalla olla älyllisesti ajatellen epärehellistä ja sopimatonta – joten siitä vaan strategioita kirjoittelemaan!!!

Yrittäminen on tietotaitoa!

Yritystoiminnan operatiivista toimintaa tarkasteltaessa tuloksen takana on yrityksen tietotaito. Tietotaito – osaaminen on yksi tuotannontekijä siinä missä energia, raaka-aineet, koneet ja pääomakin. Osaaminen on vain se tuotannontekijä joka voi korvata muita tuotannontekijöitä ja jopa itseään. Osaamisen tason noustessa tarvitsemme vähemmän työpanosta, materiaalia ja energiaa.

Jotta tulosta syntyy, tarvitaan osaamisen ja tiedon jatkuvaa käyttöä sekä kykyä muuttaa tämä osaaminen pysyväksi osaksi yritystoimintaa.

Osaaminen on yleensä hajallaan yrityksen toiminnassa, tai se liittyy johonkin henkilöön tai järjestelmään – kenties robottiin. Yrityksessä olevaa osaamista on vaikea mitata, ja siksi se jätetään usein pois vuosikertomuksista, taseista ja raporteista. Mittaamisen hankaluus ei toki tarkoita sitä, että asiaa ei ole olemassa tai ettei sillä ole avainasemaa yrityksen nykyhetkessä tai tulevaisuudessa.

Koneet ja laitteet eivät itsestään tuota – osata käyttää koneita kylläkin. Yrittäjä on vastuussa paitsi yrityksestä, myös osaamistason kehittämisestä. Jotta kehitys ylipäätään olisi mahdollista, yrittäjän on luotava sellainen ilmapiiri, jonka myötä uusiin haasteisiin voidaan hakeutua hallitusti ja kehityslähtöisesti.

Osaaminen kehittyy vain siten, että kyetään vastaanottamaan jatkuvasti uusia haasteita ja siksi on tärkeää saada osaamistason kehityksestä osa yrityksen johtamiskulttuuria. Motivointi on tärkeä osa osaamista korostavaa johtamistapaa.

Osaamisajattelun kautta jokaisen työntekijän on helpompi ymmärtää ja löytää oma paikkansa yrityksen toiminnassa – yksilötasolla meidän jokaisen tehtävänä on kehittää omaa osaamistamme ja myöskin tarjota osaamistamme muiden käytettäväksi päästäksemme yhteiseen päämäärään. Päämäärään pääseminen on yrittäjälle sinällään arkista työtä.

Käsitteenä yrittäjyys liitetään sekä yritystoimintaa, että toisen palveluksessa toimimisen motivaatioon. Yrittäjyys tarkoittaa oman yritystoiminnan harjoittamista – yrittämistä. Toisen palveluksessa toimittaessa on totuttu käyttämään termiä sisäinen yrittäjyys tai yrittävyys. Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa palkkatyötä tekevän työnteon olevan yhtä sitoutunutta, innostunutta ja aloitteellista kuin itse omistamassa yrityksessä toimivan työnteko on.

P.S. Edellisessä blogikirjoituksessani 7. marraskuuta 2017 kritisoin saamaani pysäköintivirhemaksua muuttokuorman kuormauksen yhteydessä Kuopiossa. Tein saamastani pysäköintivirhemaksusta valituksen Kuopion kaupungin pysäköinninvalvojan toimistolle. Valituksen seurauksena maksu poistettiin ja muutettiin huomautukseksi.  Samassa kirjoituksessani valittelin kun Hesari ei tipahda aamuisin postiluukustamme. Nyt tipahtaa ja saan lukea lehteä aamuisin aamukahvipöydässäni. HIENOA!! Asiakaslähtöisyyteni kannatti :)

Asiakaslähtöisyys on yritysmaailman MANTRA - voidaanko se saavuttaa???

Olen pikkuhiljaa eteläsuomalaistumassa, ainakin jos sitä mitataan muuttokuorman purkamisen ja/tai muuten paikalleen asettautumisen mittarilla.

Muuttokuorman lastaaminen Kuopiossa toi pysäköintivirhemaksun. Pysäköintivirhemaksu ei tietenkään ole omasta mielestäni kovinkaan perusteltu toimenpide Kuopion kaupungin pysäköinninvalvojalta. Muuttokuorman lastaaminen täytyi tehdä pysäköityyn ajoneuvoon ja pysäköinti oli toteutettava paikassa, jossa kuormaaminen onnistui.

Samassa paikassa – jossa sain pysäköintivirhemaksun – pysäköivät myös ko. taloyhtiön jätteiden lastaamisen hoitavat ajoneuvot – onkohan niille laitettu lastaamisen aikana pysäköintivirhemaksulappua tuulilasiin? Oma muuttokuormani näytti - ainakin päälisinpuolin – ”jätekuormalta”, mutta eipäs vaan harhauttanut pysäköinninvalvojaa. Mielestäni, jos jäteautot eivät ole saaneet pysäköintivirhemaksua, niin ko. toimintatapa ei ole tasapuolista ja jos meitä kaikkia tai vain pelkästään minua on ”sakotettu” niin asiakaslähtöisyys ei ole aivan kohdallaan. Tosin olin jo tuolloin siirtänyt henkikirjani pois Kuopiosta, ehkäpä siinä on syy pysäköintivirhemaksun saamiseen.

No toinen, asiakaslähtöinen asiakaskokemukseni, liittyy täällä Järvenpään keskustan alueella Hesarin varhaisjakeluun, eli lehden putoamiseen postiluukustamme. Ajattelin hyvissä ajoin ko. lehdenjakelua ja tein Hesarin asiakaspalveluun jakeluosoitemuutoksen noin viikkoa ennen muuttopäiväämme. Nyt tähän päivään mennessä olisi postiluukustamme pitänyt tipahtaa yksitoista (11) Hesaria, mutta vain kaksi (2) lehteä on varhaisjakeluna tullut. Olen soitellut ja kysellyt lehtien perään. Jakelupäivystyksestä on ylipäätään hyvin vaikeaa ollut tavoittaa ketään puhelimen päähän alle kymmenen (10) minuutin odotusajalla – ei kumpaisenkaan osapuolen, siis jakelun toteuttajan Posti Group Oyj:n tai lehden tilauksen vastaanottaneen Sanoma Oyj:n asiakaspalvelijaa.

Kun olen viimein saanut asiakaspalvelijan vastaamaan, niin he kyllä ovat ystävällisiä ja varmaan tekevät palvelutilanteessa sen minkä pystyvät, siitä KIITOS heille. Eilen ma 6.11. keskustelin lehdenjakelusta neljän (4) eri henkilön kanssa, sekä Posti Group Oyj:n että Sanoma Oyj:n edustajien kanssa ja he pahoittelivat tilannetta ja kertoivat syitä miksi palvelu ei toimi ja lupasivat asian olevan kunnossa tänään ti 7.11. Mutta eipäs vaan  lehteä varhaisjakeluna kuulunut –  ja taas soittorumba päälle. Olisiko tämä sitä asiakaslähtöistä toimintaa kun lehden tilausasiakkaana joudun olemaan näinkin aktiivinen??? Pikkuhiljaa alan tuntea itseni PELLEKSI soitellessani lehtitilaukseni perään. Haluaisin vain lukea aamulla Hesarin uutiset tuoreeltaan – lehti sinällään on ihan OK!

Sanoinkin tänään Sanoma Oyj:n asiakaspalvelijalle: laittakaa Hesarin tilausilmoitukseen teksti, tilatkaa Hesari ja maksakaa tilauksenne, mutta lehteä ette todennäköisesti tule saamaan. Että tämmöstä 😊

Yrityksen henkilöstöjohtaminen on sidosryhmätoimintaa parhaimmillaan

Viitalan (2007) mukaan ”henkilöstöjohtaminen sisältää kaiken sen tarkoituksellisen toiminnan, jolla varmistetaan yritystoiminnan edellyttämä työvoima ja sen riittävä osaaminen, hyvinvointi ja motivaatio.” – suomalaiset ovat varsin työelämäorientoituneita ihmisiä, jolloin he myös sitoutuvat työelämään huolella ja antaumuksella.

Viitalan mukaan henkilöstöjohtamisen osa-alueita ovat:

  • henkilöstösuunnittelu

  • henkilöstön hankinta

  • perehdyttäminen

  • osaamisen kehittäminen

  • suorituksen seuranta ja palkitseminen

  • työhyvinvoinnin edistäminen

  • irtisanominen ja uudelleensijoittaminen

  • päivittäisjohtaminen

Seuraavaksi muutamia ajatuksia joistakin edellä mainituista henkilöstöjohtamisen osa-alueista:

Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana on toimia niin, että organisaatiossa on aina ammattitaitoisia henkilöitä, jotka voivat kouluttaa muita työntekijöitä vastaaviin tehtäviin. Tästä esimerkkinä mainittakoon henkilöstösuunnittelun pyrkimys tilanteeseen, kun tai jos joku työntekijä on poissa, niin organisaation toiminta ei ”halvaannu” vaan joku toinen pystyy hoitamaan poissaolevan työtehtävät, siis on olemassa ennakkosuunnitelma kuinka toimitaan. Henkilöstösuunnittelun ”fokuksena” on nykypäivän liiketoiminnan nopeasyklisyys ja se edellyttää nopeita ratkaisuja. Organisaation on pystyttävä ennakoimaan tulevia tilanteita. Tämän vuoksi henkilöstösuunnittelussa pitää olla aina ajan tasalla oleva tieto mm. henkilöstön määrän, työkokemuksen, työhistorian, palkkatason, vaihtuvuuden ja sairauspoissaolojen suhteen. Myös organisaatiossa olevien työtehtävien perusvaatimukset ja niiden edellyttämät tiedot ja taidot, tehtäväkuvaukset ja käytössä olevat työajat yms. kuuluvat henkilöstösuunnittelun tietää ja hallita.

Henkilöstösuunnittelun pitää omaksua toimintakulttuuri, joka on järkevää voimavarojen käytön kannalta, henkilöstön jaksamisen ja kehittymisen kannalta. Tällöin henkilöstön hyvinvointi on etusijalla ja yleensä henkilöstö kaipaa joustavuutta. Heikolla henkilöstösuunnittelulla saadaan aikaan matalalla tasolla toimiva organisaatio.

Henkilöstön hankinta tunnetaan myös termillä rekrytointi (juontaa juurensa sotilasorganisaation värväystapahtumaan), joka on lähtöisin ranskalaisesta verbistä recuter, ja se on suomennettu verbiksi rekrytoida. Termi pitää sisällään työsuhteen aloittamisen ja työsuhteen aloittamista edeltäviin henkilöhakuun ja henkilöarviointiin liittyvät toimenpiteet. Henkilöstön hankinnan tavoitteena on mm:

  • saada sopivat hakijat kiinnostumaan työpaikoista

  • hoitaa hakuprosessi ”oikeaoppisesti” ja tehokkaasti

  • toimia kustannustehokkaasti

  • toimia ja varmistaa yrityksen päämääriä ja organisaation hyvää ”brändikuvaa” tukemalla ja noudattamalla hyvän yrityskuvan pelisääntöjä

Henkilöstön hankinnassa voidaan käyttää, joko sisäistä tai ulkoista rekrytointia. Molemmilla rekrytointimuodoilla on sekä hyviä, että huonoja puolia. Sisäisen tai ulkoisen hankintatavan määrittelevät pitkälti avoinna olevan tehtävän luonne, organisaation kilpailutilanne ja yrityskulttuuri. Sisäinen ja ulkoinen rekrytointi ei sinällään ole toinen toistaan poissulkeva tekijä. Organisaatioissa voidaan käyttää samanaikaisesti tai peräkkäisesti sisäistä ja ulkoista rekrytointia, joka koetaan reiluna jo olemassa olevaa henkilöstöä kohtaan ja samalla kuitenkin annetaan mahdollisuus ulkopuolisille hakijoille tulla esiin ja tulla jopa valituksi tehtävään. 

Henkilöstöhankinnalle asetettuja organisaatiokohtaisia vaatimuksia ja määrittelyjä, sekä henkilöarviointi menettelyjä pitäisi olla valmistelemassa tuleva esimies ja esimiehen esimies sekä henkilöstöhallinnon asiantuntija/ammattilainen. Näin pystytään ennalta ehkäisemään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa monia ongelmakohtia, jotka liittyvät uudelta henkilöltä vaadittaviin kriteereihin ja siihen, ettei tuhlata ”rekrytointipaukkuja” vääränlaisen henkilön rekrytointiprosessiin. Henkilöarviomenetelmät jaetaan useasti kolmeen luokkaan: työpaikkahaastatteluun, erilaisiin testeihin ja simulaatioihin. Kukin menetelmä sisältää ominaispiirteitä, joita tulee arvioida suhteessa niihin tavoitteisiin mitkä henkilöarvioinnille on asetettu.

Perehdyttäminen tai uuteen työpaikkaan perehdytys on uudelle työntekijälle kohdistettuja toimenpiteitä, joilla hänelle esitellään uutta työpaikkaa ja siihen liittyviä perusasioita. Perehdyttäminen on yksi keskeinen osa organisaation vastaanottaessaan uutta työntekijäänsä. Työhön perehdyttäminen tapahtuu ainakin kolmella tasolla: perehdyttäminen organisaatioon ja koko työyhteisöön, perehdyttäminen työpaikkaan sekä perehdyttäminen siihen työhön, johon henkilö on rekrytoitu. Kyseessä on siis työnopastus. Perehdyttämisen painopiste riippuu paljolti perehdytettävän henkilön koulutuksesta ja työkokemuksesta vastaavanlaisissa tehtävissä, johon hänet on nyt valittu. Perehdytys voidaan toteuttaa perehdyttämisjaksojen muodossa ja tällöin perehdytys voi kestää useita viikkoja tai jopa kuukausiakin.

Perehdyttämisellä ajatellaan mieluusti uusia työntekijöitä ja heidän perehdytystään. Organisaatiossa ilmenee paljon tilanteita, joiden katsotaan kuuluvan perehdyttämisen piiriin. Kohderyhminä voidaan pitää mm. uusia työntekijöitä ja heidän perehdytyksiään, muutostilanteeseen liittyviä perehdytyksiä, lyhytaikaisiin sijaisuuksiin liittyviä perehdytyksiä ja nykyään hyvin yleisesti organisaatioissa olevia erilaisia työssä oppijoita. Perehdytysten kesto voi vaihdella hyvinkin paljon perehdytettävän taustasta ja ominaisuuksista riippuen. Perehdytyksen keston lähtökohtana voidaan pitää aikaa, jonka aikana perehdytettävälle ovat kehittyneet taidot hallita perehdytyksen kohteena oleva tehtävä ja suoriutua tehtävästään.

Työntekijän perehdytys on lähtökohtaisesti esimiehen vastuulla, vaikka hän käyttäisi perehdyttämisen onnistumiseksi kokeneita työntekijöitä. Esimies voi delegoida perehdytystehtävän käytännön toteuttamisen jollekin yksittäiselle henkilölle tai sille tiimille, jonka jäseneksi perehdytettävä on tulossa. Hyvin ja asiantuntevasti hoidettu perehdytys säästää kustannuksia ja siihen käytetty aika kustannuksineen tulee monin verroin takaisin onnistuneen perehdytyksen ansiosta. Hyvin hoidettu perehdytys vähentää perehdytettävän epävarmuutta ja jännitystä, sopeutuminen tapahtuu nopeammin, vastuunotto ja mielenkiinto tehtävää kohtaan kasvaa, ammattitaito karttuu, joka edistää työssä etenemistä samoin mahdolliset tapaturmat tulevat paremmin ennaltaehkäistyä. Yleensä perehdyttämisen - työnopastuksen - yhteydessä keskustellaan yleisesti myös muista kehittämiseen ja ohjaamiseen liittyvistä menetelmistä ja toimintatavoista. Perehdyttämisen suunnittelu, toteutus ja niihin liittyvien oheismateriaalien olemassaolo ja ajan tasalla pitäminen kuuluvat henkilöstöresurssien johtamisen perusasioihin.

Opettamisen ja oppimisen tuottajat!

Aika useasti työelämää kuormittavat kiire, tiukat uuden oppimisen ja vanhoista "kuluneista" asioista poisoppimisen tarve. On otettava kiinni mistä saa, eikä kiinnisaamista ole helpottamassa tiukan euron aikakautemme.

Opettamisen ja oppimisen tuottaminen on yksi koulutusorganisaatioiden tärkeimmistä tehtävistä. Työyhteisöjen kiihtyvä työtahti ja tiukalle vedetyt päiväjärjestykset muodostavat suuren uhan oppimiselle. Kiire saattaa useasti olla hallitsematonta. Tämä hallitsematon kiire puolestaan voi murentaa ja jarruttaa oppimista. Opettamisen ja oppimisen asiantuntijoina koulutusorganisaatioiden henkilöstön olisi oltava myös - tässä kiireen ja epävarmuuden ehkäisemisessä - esimerkin näyttäjiä. Siinäpä sitä haastetta meille kaikille ....

Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän tehtävänä ylipäätään on mm. tehdä oppisopimuskoulutusta tunnetuksi ja vastata oppisopimuskoulutuksen kysyntään kilpailutuslainsäädäntö huomioiden. Yhdessä oppilaitosten kanssa oppisopimuskoulutuksen markkinointi on hyvin tervetullutta, tällöin saadaan kasvua oppisopimuskoulutuksen kysyntään. Taloudellisia järjestämisresursseja koulutusorganisaatioissa tällä hetkellä kyllä on. Todettakoon, että oppisopimuskoulutus on pitkälti kysyntälähtöistä koulutusta ja se vaatii aina opiskelua varten soveltuvan työpaikan.

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen onnistuminen eli "oppisopimusaatteen" varaukseton eteenpäinvieminen edellyttää tukea koko oppisopimuskoulutuksen järjestämisorganisaatiolta. Tällä tavalla saataisiin lisättyä oppisopimuskoulutuksen tietopuolisen koulutuksen hankintaan tarvittavaa "sisäistä" kasvua. Hyvällä yhteistyöllä päästään parempiin tuloksiin ja samalla pystytään paremmin tuottamaan laadukasta opetusta ja oppimista. Pystytään ehkäisemään  oppimisen murentumista ja auttamaan laadukkaiden koulutussuunnitelmien toteuttamisessa.

Minä tutkijana ja yrittäjyys

Omassa väitöstutkimuksessani peruslähtökohtana on, että yritys ymmärretään sidosryhmien muodostamana kokonaisuutena, ja tässä kontekstissa toimintaa ohjailevan perheyrityksen omistaja-toimitusjohtajan, omistaja-puheenjohtajan tai hallituksen sidosryhmäpainotusten muutoksena, jolloin todellisuus rakentuu yritysjohdon subjektiivisten ja intersubjektiivisten näkemysten ja kokemusten avulla.
Oletus, että (yrittäjyys)tutkija tekee tieteenfilosofiaa ja teoriaa yhteiskunnasta ovat kaksi erillistä ulottuvuutta, jotka yhdessä määrittelevät neljää erillistä paradigmaa: funktionalismi, tulkitseva, radikaali humanistinen ja radikaali strukturalistinen. Nämä paradigmat vastaavat metateoreettisia oletuksia, jotka tukevat filosofian tietoteorioita ja joiden lähestymistavan toteuttaa tutkija itse  … siis tässä tapauksessa minä ite.
Luokittelen itseni funktionalistiseksi organisaatiotutkijaksi ja yrittäjyystutkimuksesta voin ajatella näin; suuri osa yrittäjyyden alalla teoriasta ja tutkimuksesta sijaitsee funktionalistisen paradigman rajoilla ja pääsääntöisesti (yrittäjyys)tutkijat noudattavat funktionalismin oikeaoppisuutta, kun vähemmistöt toimivat eri paradigmojen alueella. Kontekstuaalisuuden rajoissa vaihtoehtoisia näkökulmia on selvästi (yrittäjyys)tutkijoiden käytettävissä, mutta se on selvää, että hallitseva paradigma yrittäjyyden tutkimuksessa perustuu suhteellisen kapeaan metateoreettisiin oletuksiin. Funktionalistit ovat kiinnostuneita siitä, miten yhteiskunta ylläpitää järjestystä ja säätelee ”statusta”, he näkevät todellisuuden subjektiivisena ja ovat kiinnostuneita maailmasta yksilön silmin.
Funktionalismi loppujen lopuksi ei halua käyttää ja pitää tieteellisiä menetelmiä ”agendan” alkupäässä, vaan sen tavoitteena on parantaa jotakin osaa taloudesta, yhteiskunnasta tai yrittäjyydestä esimerkiksi lisätä innovointia, bruttokansantuottoa, työllisyyttä ja itsenäistä ammatinharjoittamista ja vähentää yritysten ja yrittäjien epäonnistumisia.
Ihmisen toiminnassa on erotettavissa kolme osa-aluetta: kognitiivinen eli tietopohjainen, psykomotorinen eli toimintapohjainen ja affektinen eli tunnepohjainen alue joiden pohjalta syntyy kokonaisuus, joka on ihminen (Peltonen & Ruohotie 1987). Tunnepohjaisen alueen merkitys on suuri ja se näkyy kaikilla näillä toisiinsa kiinteästi kietoutuneilla eri alueilla.
Halu ja tahto, jotka sisältyvät konatiiviselle alueelle ovat sittemmin eriytyneet affektisesta alueesta. Niiden prosessien yleistermi on kognitio, jotka auttavat yksilöä tiedostamaan ja saamaan tietoa jostakin kohteesta. Konaatio viittaa puolestaan niihin henkisiin prosesseihin, jotka auttava tahdon muodostukseen ja toimintavireeseen.
Psykomotorinen eli toimintapohjainen alue voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena fyysismotorisena, kehollisena ja psyykkisenä prosessina, jossa ihminen nähdään näiden osa-alueiden muodostamana kokonaisuutena. Mielestäni yritystoimintaa/yrittäjyyttä ei ole olemassa ilman psyykkisiä ja emotionaalisia tapahtumia tai ainakin yritystoiminta/yrittäjyys ylläpitää ja luo em. tapahtumia.
Yrittäjyyden kannalta yksilötasolla keskeinen käsite on minäkäsitys. Minäkäsitys on yksilön asennoituminen itseensä eli hänen oma käsitys persoonallisuudestaan. Minäkuva, itsetunto ja itsetuntemus ovat minäkäsitystä lähellä olevia käsitteitä. Uudella yrittäjällä on esimerkiksi minäkäsityksestään myönteinen ote, jolloin yksilö luottaa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, nauttii haastavista tehtävistä, sitoutuu työhön, ottaa vastuuta ja riskejä eikä lannistu vastoinkäymisistä (Peltonen, Ruohotie 1992).
Kun yrittäjyyttä tarkastellaan Burrellin ja Morgani organisaatioteorioiden valossa, niin keskeistä Burrellin ja Morganin mietteissä on ajatus, että kaikki organisaatioteoriat perustuvat tietoteoriaan ja teoriaan yhteiskunnasta. Taustaoletuksena voisi ajatella (yrittäjyys)tutkijan työn koskettelevan, joko suoraan tai epäsuorasti ontologiaa, tietoteoriaa ja ihmisluontoa, joilla on metodologisia seurauksia. Kunkin oletuksen ääriasennoissa näkyy ”sosiologinen empirismi”; realisti ontologia, positivismin tietoteoria, deterministinen käsitys ihmisen luonteesta ja nomoteettiset menetelmät. Tällöin ”oppositiossa” näyttäisi olevan ”saksalainen idealismi”: subjektiivinen ontologia, antipositivisti tietoteoria, vapaaehtoista ihmisluontoa ja ideografisia menetelmiä kuvaavat käsitteet. 

Tämmöstä pohdintaa tällä kertaa, ehkä enemmän teoreettista :)