Tekstin tuottaminen Raimo Kovanen: Helsingin Sanomien haastattelussa [6.4.] Korkeimman hallinto-oikeuden [KHO] presidentti Kari Kuusiniemi nostaa esille huolensa tuomioistuinten riippumattomuuden säilymisestä tulevaisuudessa. Riippumattomuden, jota Suomessa on pidetty itsestäänselvyytenä.
Lehtijutussa viitataan tuomioistuinten riippumattomuutta koskeviin äkillisiin muutoksiin mm. Donald Trumpin presidenttikauden aikaisiin tapahtumiin Yhdysvalloissa, sekä Unkarin ja Puolan päättäjien pyrkimyksiin muokata tuomioistuimet tukijoikseen.
Henkilökohtaisesti ole päässyt oikeusopintojeni yhteydessä tutustumaan suomalaiseen oikeusjärjestelmään mm. ylempien laillisuusvalvojien toimintakenttään.
Pari ajatusta aiheesta: Nykytilanteessa ylipäänsä tuomioistuinten riippumattomuus, siis riippumattomuus oikeuslaitoksen ulkopuolisiin tahoihin nähden [ulkoinen riippumattomuus] ja yksittäisten tuomareiden riippumattomuus tuomioistuinlaitoksen sisällä [sisäinen riippumattomuus] on mahdollista nähdä periaatteessa jo lähtökohdiltaan ongelmallisena, sillä Suomen perustuslain [PeL] mukainen tuomioistuinten valvonta kuuluu ylemmille laillisuusvalvojille: valtioneuvoston oikeuskanslerille [presidentti nimittää] ja eduskunnan oikeusasiamiehelle [eduskunta valitsee].
Heidän toimivaltuutensa ovat lähes yhtenevät, poikkeuksena mainittakoon, ettei oikeusasiamies voi puuttua hallituksen eikä asianajajien valvontaan. Valtioneuvoston oikeuskanslerin asema nähdään haasteellisena tuomiovallan riippumattomuuden näkökulmasta suhteessa hallitusvaltaan ja sen valvontaan. Eduskunnan oikeusasiamiehen asema nähdään niin ikään haasteellisena riippumattomuuden näkökulmasta suhteessa lainsäädäntövaltaa käyttävään eduskuntaan ja sen valvontaan. Perustuslaki asettaa tuomioistuinten valvonnalle rajat, jonka pohjalle on rakentunut pitkäaikainen laillisuusvalvontakäytäntö.
Syyttäjäviranomaisiin [syyttäjiin] kohdistuvassa lainvalvonnassa on huomioitava syyttäjälaitoksen asema riippumattomana lainkäyttöön osallistuvana viranomaisena. Riippumattomuuden vaatimus ei suoraan ilmene lainsäädännöstä eikä sitä säädetä perustuslaissa, tosin epäsuorasti riippumattomuus ilmenee perustuslain 27 §:ssä, jonka mukaan valtakunnansyyttäjä ei voi toimia kansanedustajana. Syyttäjälaitoksen riippumattomuus on otettu lakiin [32/2019] ja syyttäjän Syyttäjälaitoksen riippumattomuudesta on Syyttäjälaitoksesta annetussa laissa säännökset [2 ja 10 §]. Oikeuskanslerilla on erityistehtävänä rangaistustuomioiden tarkastaminen ja hovioikeuden on toimitettava oikeuskanslerille tiedoksi käräjäoikeuksien tarkastamiskertomukset ja ilmoitettava seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen.
Poliisiasioilla on poliisin tehtävien monimuotoisuuden vuoksi yhtymäkohtia moniin muihin laillisuusvalvonta-asioihin. Poliisin toiminta ja siihen liittyvä poliisi- ja esitutkinta ovat ylipäätään keskeinen laillisuusvalvonnan kohde, kuten muun muassa oikeudellisen kokonaisuuden muodostamaan esitutkintaprosessiin liittyvät tulkintakysymykset, samoin kuin poliisi-, tulli-, ja rajaviranomaisten toiminnan yhteyteen liittyvän muun toiminnan laillisuusvalvonta.
Rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käyttöä koskevat laillisuusvalvonta-asiat vapaudenriistoa koskevilta osin on keskitetty oikeusasiamiehelle; se on kehittänyt oikeusasiamiehen kanslian asiantuntemusta oikeudellisten tulkintojen tekemisessä ja koska pakkokeinojen käyttöä koskevia oikeudellisia tulkintakysymyksiä ei ole yleensä voinut sellaisenaan saattaa oikeustuomioistuinten ratkaistavaksi on mainitut pakkokeinoja koskevat laillisuusvalvonta-asiat keskitetty oikeusasiamiehelle.
On kuitenkin tärkeää, ettei oikeuskansleria suljeta pois kaikkien esitutkintaa koskevien asioiden käsittelemisestä ja siksi on perusteltua, että oikeusasiamiehelle ohjautuvat esitutkinnan toimittamisessa esiin tulevat keskeisiä oikeudellisia tulkintakysymyksiä koskevat asiat lukuun ottamatta kuitenkaan esitutkinnan toimittamatta jättämistä, keskeyttämistä ja rajoittamista koskevia asioita, joita käsittelevät molemmat ylemmät laillisuusvalvojat [= oikeuskansleri ja oikeusasiamies]
Laillisuusvalvonnalla on keskeinen tehtävä esitutkintaa koskevien velvollisuuksien ja toimivaltuuksien käytön ohjaamisessa ja näin ylempien laillisuusvalvojien tehtäväjako ei koske esimerkiksi viranomaisten passiivisuutta tilanteissa, joissa esitutkintaa ei käynnistetä eikä asia etene oikeudenkäyntiin saakka. Koska poliisitoimintaa [myös Suojelupoliisi, jota koskevia asioita on vähän] koskevat asiat ja ratkaisut ovat sekä oikeusasiamiehen kansliassa että oikeuskanslerinvirastossa.
Ennakollinen säädösvalvonta on lähtökohtaisesti keskitetty oikeuskanslerille. Todettakoon, että oikeusasiamiehellä on valtioneuvoston ja tasavallan presidentin laillisuusvalvonnassa oikeuskanslerin kanssa rinnakkainen toimivalta ja läsnäolo-oikeus valtioneuvoston istunnoissa ja presidentin esittelyissä, tosin käytännössä oikeusasiamiehen osallistuminen elellä mainittuihin on poikkeuksellista.
Salaiseen tiedonhankintaan ja tiedustelutoimintaan liittyvä ylempien laillisuusvalvojien laillisuusvalvonta kohdistuu siviili- ja sotilasviranomaisten toimintaan ja niille kuuluvien toimivaltuuksien käyttö on pääasiassa oikeusasiamiehen toimialueelle kuuluvaa valvontaa.
Poliisin toimintaan liittyvän salaisen tiedonhankintatoiminnan valvonta on yksi oikeusasiamiehen erikoistehtävistä, joka kattaa myös Tullin ja Rajavartiolaitoksen sekä puolustusvoimien salaisten tiedonhankintakeinojen käytön ja niiden hankintakeinot. Edellä mainituista tehtävistä kertyneen kokemuksen ja erityisosaamisen näkökulmasta ko. asiat on keskitetty oikeusasiamiehelle. Ylempää hallitusvaltaa koskeva laillisuusvalvonta kohdistuu oikeuskanslerin toimialueelle valvomalla esimerkiksi tiedustelutoiminnan strategista tasoa ja salaista tiedonhankintaa.
Tiedustelutoimintaa koskevaan lainsäädäntöön kohdistuvaa oikeuskanslerin säädösvaltaa pidetään tärkeänä. Oikeuskanslerin harjoittaman tuomioistuinten ja asianajajien valvonta ja niissä esille tulleita eri näkökulmia on tarkoituksenmukaista hyödyntää salaisen tiedonhankinnan ja tiedustelutoiminnan valvonnassa, samoin oikeusasiamies voisi salaisen tiedonhankinnan ja tiedustelutoiminnan valvonnan edellyttämällä tavalla valvoa myös tuomioistuimia, vaikka niiden yleinen valvonta on keskitetty oikeuskanslerille.
Oikeusasiamiehen kanslialle on pitkäaikaisen työnjaon tuloksena kehittynyt laajaa osaamista laillisuusvalvonnasta vankienhoidossa kuten myös muihinkin suljettuihin laitoksiin kohdistuvasta laillisuusvalvonnasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja sosiaalivakuutuksen laillisuusvalvonnan osaaminen suuntautuu pitkälti erityisesti säädösvalvonnassa ja valtioneuvoston valvonnassa esillä olevien rakenteellisten kysymysten tarkasteluun, joten voidaan todeta, että oikeuskanslerinvirastossa näkökulma on, osin luontevasti, eri tavoin suuntautunutta ja sen vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sosiaalivakuutuksessa liittyvät asiat ohjautuvat oikeusasiamiehen kanslian toimialaan.
Lasten ja vammaisten henkilöiden sekä vanhusten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet kuten myös YK:n yhteissopimuksiin perustuvat erityistehtävät vapautensa menettäneiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien valvonnassa ovat osaltaan ohjautuneet oikeusasiamiehen toimintaan, kuten muutoinkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden [saamelaiset, romaanit ja muut erityisryhmät] edunvalvonta mukaan lukien yleinen edunvalvonta.
Oikeusasiamiehellä on käytännössä ollut selvästi enemmän yleistä edunvalvontaa ja näin oikeusasiamies on ollut edunvalvonnassa aktiivinen ja kantelut ovat tosiasiallisesti myös painottuneet hänelle. Ylipäänsä kysymys on haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä, joiden etujen asianmukainen valvonta on olennainen edellytys sille, että he voivat elää turvattua elämää ja siksi onkin tärkeää, että myös edunvalvontaan kohdistuva laillisuusvalvonta pohjautuu hyvään asiantuntemukseen ja tämä puolestaan puoltaa edunvalvontaan kohdistuvan laillisuusvalvonnan keskittämistä pääsääntöisesti oikeusasiamiehelle, jolle on kehittynyt asiantuntemusta muodostaa hyvä pohja tulevalle kehitykselle, koska on tärkeää huolehtia myös siitä, että näiden perustuvaa laatua olevien oikeuksien toteutumisen laillisuusvalvonta on korkealla tasolla ja kattaa sektorin osa-alueet ja ulottuvuudet.
Edellisestä voin vetää johtopäätöksenä sen, että hyvään valvontaan perustuva suomalainen oikeusvaltio [oikeusjärjestelmä] on pääasiassa lähtökohdiltaan turvallinen, luotettava ja toimiva. Mutta, jos joku tuleva hallitus kyseenalaistaa nykyisen oikeusvaltion periaatteet, niin se voi jopa yhden äänen enemmistöllä vaikuttaa eduskunnassa äänestettäessä lainsäädännön muuttamisesta, joka voi koskea esimerkiksi hyvää valvontaa tai tuomioistuinten toimivuutta – perustuslain muuttaminen on jo vaikeampaa.
Yksi mielenkiintoinen ja vakava laillisuusvalvonnan toimivuuteen liittyvä case saatiin kokea pääsiäisen aikoihin [v. 2021], kun perustuslakivaliokunta ”tyssäsi” hallituksen suunnittelemat liikkumisrajoituksista. Liikkumisrajoituksiin liittyvä lainvalmistelu ei toiminut odotetusti, kun perustuslain puolustaminen jäi viimelopuksi perustuslakivaliokunnan tehtäväsi. Herääkin kysymys: onko ylimmän laillisuusvalvojan toiminta ollut riippumatonta vai pitikö oikeuskansleri hallituksen esittämän perusoikeuksien rajoittamista koskevan lakiesityksen läpimenoa perustuslakivaliokunnassa [poliittiset voimasuhteet huomioiden] itsestäänselvyytenä, vai pettikö valvonta, vai oliko jokin muu syy - pitääkö olla huolissaan onko [lainvalmistelu-valvonta-tuomioistuin] riippumattomuus enää itsestäänselvyys?
